Hilkkaa ikävöiden

HilkkaLeinoNTY110v

Hilkka Leino Työväentalomme
pitkäaikaisin hoitaja jätti meidät 21.5.2014 82 vuoden ikäisenä

         

Hilkka oli ihmisenä olemisen ja hyvän tekemisen suuri
sankari. Kotoa imetty sosialidemokratia oli kantanut pitkään. Hilkan tapauksessa
se on merkinnyt osallistumista vapaaehtoistoimintaan Työväenyhdistyksen lisäksi
Punainen Risti, Vapaapalokunta-aate ja kehitysvammaisten hyväksi tehtävä työ on
täyttänyt Hilkan arjet ja pyhät.
Aivan erityisesti tällä palstalla muistamme Hilkan toiminnan Päivän Nuorten
vetäjänä. Vanha Työväentalo sai vielä loppuaikoina täyttää tehtäväänsä ja koota
tällä kertaa lapsia yhteen. Niin ja Naantali oli tuolloin piirin ykkönen ja
koko maan kärkeä vireässä henkisessä kilvoittelussa.

Mutta ei tässä kaikki: Hilkka on ihan omassa perhepiirissä tehnyt sellaisen
kasvatustyön, jolle ei vertaa helposti löydettävissä. Se on sydämen ja
yhteiskunnallisen vastuuntunnon komea diplomi.

Hilkka oli palvelijaa ja johtajaa, Hilkassa oli
temperamenttia ja huumorintajua; elämän voimaa.
Kiitollisin mielin toivotamme Hilkalle hyvää matkaa ja Sepolle ja Piialle ja muille läheisille voimia.
 

21.5.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa