Hiljennytään

Syyskirkko20140928

Rannan elämä laskeutuu hiljaiseen syksyyn.Rantaravintola lopetti jo elokuussa ja Kaivohuoneen aukiolot harvenevat, Uusi Kilta tarjoaa vimeisen brunssinsa syyskuun lopulla, Merisali sinnittelee lokakuun alkuun. Amandis on auki tarvittaessa ja Föribaari viikonvaihteissa. Trappi  palvelee vuoden ympäri, onneksi.
Kesän kokonaissaldoa ei vielä tiedetä, mutta alaspäin näyttää syuunta. Oppaat kertovat laskua oleen 30 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Ilmanalat vaihtelivat , mutta mielialat näyttävät olevan mollivoittoisia.
Näinä aikoina katsotaan eteenpäin arvuutellaan ja ollaan tietävinään. Uuden Killan kohtaloista liikkui monenlaisia ”varmoja tietoja”. Mutta Helsingin Sanomat lauantaina kertoi totuuden:

Uuden Killan Mikko Merivirralla oli merkittävä asema hotelli- ja ravintoalan yhdistyksessä. Palvelupuolella toimivan Timon kumppani on siis menehtynyt pitkään vaivanneeseen sairauteen.
Uusi Kilta on nostettu nykyisten pitäjien toimesta takaisin suosittujen ja arvostettujen ravintoloiden joukoon. Toivotaan, että linja säilyy suuresta menetyksestä huolimatta.

Ympäristön väriloisto ja ikiaikainen kirkko on lohdullinen, rauhoittava näky miltä tahansa suunnalta ja kantilta katsottuna. Hiljaisuus ei ole pahasta ja sen keskellä voi Naantalissa kokea tunnelmaa, jota me paikalliset arvostamme, ja  johon muualta tulevankin soisi tutustua.

6.10.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa