Hallituksen osinkoveroremontti

Sata kertaa parempi kuin nykyinen, sanoi Jyrki Katainen tiedotustilaisuudessa,
Hampaankoloon ei jäänyt mitään, hampaat pestaan joka ilta sanoi Paavo Arhinmäki. Arhinmäki arveli, että
nyt tulee 50 miljoonaa lisä verotuloja kaikkein rikkaimmilta. Mutta miten paljon
vähentää pörssilistattujen 85 prosentin sääntö, siitä puhuttu mitään.
Tärkeää oli katto tai porras, siitä kaikki ovat samaa mieltä ja parempihan tämä
malli on, mutta edelleen se houkuttelee ansiotulojen siirtämisen
pääomaverotettavaksi ja edelleenkään kunnat eivät saa mitään.

Keskustan malli oli pienille osinkotuloille suopea ja se oli
portainen, mutta ei mistään erityisen suuresta erosta ole kysymys.

Sdp:n viesti kuuluu seuraavasti:

  • Kehysriihilinjauksen mukaan listaamattoman yhtiön osinkoja olisi voinut
    nostaa pääomatulona 8 % nettovarallisuudesta siten, että ko. osinkotulosta 25 %
    olisi verollista pääomatuloa. Jatkossa em. osinko on 25-prosenttisesti
    veronalaista tuloa vain 150 000 euroon saakka. Tämän ylittävästä osingosta 85
    prosenttia on jatkossa veronalaista pääomatuloa. Eli huomattava kiristys
    suurten osinkojen osalta.

Niin todella tapahtui, mutta tavallisen tallaajan on vaikea ajatella, että esimerkiksi yrittäjäperhe voi ansaita verottomana 300. 000 euroa 8 prosentin eli 24.000 euron  verolla. Saman ansaitseva ansioverotettava joutuu maksamaan 50 prosenttia eli 150.000 euroa veroa.
Onhan siinä melkoinen ero ja vaikka otetaan huomioon yrityksen maksama vero, joka on 300.000 eurosta 60.000 euroa eli kokonaisveroaste yrittäjällä on lähes puolet kevyempää.

Toivotaan , vaikka ei ole toivoa juuri ollenkaan, että tällä järjestelyllä saadaan työpaikkoja.

Positiivista tässä sotkussa oli, että sittenkin kannattaa asioita nostaa pöydälle.
Vielä pieni toivomus:: Pitäisi syödä sitruunaa ja jättää rehvastelu kabinetteihin. Nöyryyttä ja vähemmän fantastista eikä mikään veroratkaisu ole sataa kertaa muuta parempi.

Ps. Jäi välittämättä Kimmo Ahon terveiset Timo Vallitun sanoilla. Tässä en ovat:

  • ”Yritysverotuksen
    alentaminen kaikkine kommervenkkeineen on todella mittava kädenojennus niille,
    joilla jo ennestään on. Veroalen jälkeen haluan nähdä uusien työpaikkojen
    syntyvän. Tosin minun painajaisunessani tämän vuoden syksyllä pörssiyhtiöt
    jakavat ylimääräiset osingot, osa jopa velkaa ottaen. Ja työllistäminen jää,
    sehän on yhteiskunnan ongelma. Toivotaan, että nyt toimitaan puhtaan
    aatteellisesti eikä ahtaan puutteellisesti.”
  • Timo Vallittu,
    Intiim-lehdessä 3.4.2013

4.4.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa