Eurooppa-politiikka ratkaisee

Periaatteet ovat kertakäyttötavaraa. Muistamme, että Saksa
on ollut tiukka keskuspankin itsenäisyyden puolustaja. Aivan erityisesti
silloin kun, Ranska on ollut pankkia painostamassa. Nyt Saksa, joka on jäänyt
vähemmistöön pankissa yrittää voimalla painostaa pankkia luopumaan rahapoliittisen
helpotus linjasta ja erittäin alahaisesta eli tällä hetkellä jopa negatiivisista
ohjauskoroista.

Kysytään: Mitä tällä Suomen kassa tekemistä?

Viime päivinä on ollut selviä merkkejä elpymisestä ihan täällä maanpinnan tasolla.
Nyt merkit ulottuvat jo valtionvarainministeriöön. Kaikki huomaavat, että
käännettä on tapahtumassa kotimarkkinoilla. Viennissä olisi petrattavaa. Ja
siihen taas EKP:n toimilla on merkittävää vaikutusta.
Nyt SSS:n on valittava
EU-linja, joka tukee yhteisiä ponnistuksia aktiivisuuden lisäämiseksi Euroopassa.
Koviksen ja Saksan satelliitin roolista
kannattaisi pikku hiljaa erottautua. Näillä toimilla olisi todennäköisesti
paljon enemmän tehoa kuin erilaisilla kilpailukykyhöpinällä.
Rohkeutta ja kotimaista aktiivisuutta tähän kylkeen, niin eiköhän tämä tästä.

Sen vaan toivoisi innokkaiden ideoitsijoiden muistava, että kilpailua ei saa vääristää julkisella tuella nykyisten yrittäjien epäeduksi. Nimittäin tässä viime aikojen mikroyrittäjien tukihommassa on vähän sellainen pakkomoielteen tuntuinen  uusi idea lisätä ensisijassa byrokratiaa.

14.4.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa