EU:n hunajapurkit ja meidän kimalaiset

Onnellinen mies ja arvoisa puhemies ovat Juhannuksen
otsikoita.

 Suomen Kuvalehden Tuomo Lappalaisen tekemässä haastattelussa
otsikolla Onnellinen mies Jyrki Katainen kertoo:

”Tykkäävänsä ihan hirveästi tästä työtä” ”Työtunteja on varmaan
samana verran, mutta työn luonne on toisenlainen. Henkisiä paineita vähemmän”, sanoo
komission puheenjohtaja, jonka huolena EU:n talous koordinaatio.

Lawrence Summers FT:ssä:

Yhdestoista hetki on käsillä.. Mutta se
on usein niin, että pimeintä ennen aamunkoittoa. Toivokaamme kaikki Kreikassa
ja Saksassa käyttää tänä viikonloppuna työskennelläkseen sen puolesta, että astuisivat
kauemmaksi jyrkänteen reunalta ennen
maanantain huippukokouksesta

Mutta Jyrki Kataisella on paineita
vähemmän, vaikka EU natisee liitoksistaan ja Kreikan eurojäsenyys on hiuskarvan
varassa!
Komissaarit eivät edusta jäsenvaltioita, vaan EU:ta ja siksi ei Katainenkaan voi seurata katsomosta, eikä myöskään kotimaansa Suomen kannalta ole yhden tekevää taloudellisesti eikä poliittisest,  miten pienille ongelmamaille käy.

”Vaikeisiin asioihin on olemassa vain vaikeita ratkaisuja.
Jos niihin olisi helppoja ratkaisuja, vaikeat asiat eivät olisi vaikeita.”

Kataisen haastattelu päättyy hänen  syvälliseen fundeerukseensa. Fantastista.

Maria Petterssonin Hesari haastattelussa Arvoisa puhemies Maria
Lohela
sanoo:

” Mitä sillä on väliä, mitä olen menneisyydessä tehnyt? Pyrin
kaikessa toiminnassani noudattamaan tasapuolisuutta ja reilutta ja kohtelemaan
kaikkia ihmisiä kunnioittavasti.”

Vaihto-oppilasvuoden USA:ssa ja pari vuotta
Irlannissa ovat jättäneet jälkensä perussuomaliseen ja niinpä hän kertoo
puhemiehen pestin jälkeisistä toiveista:

Yksi toive minulla on : Haluaisin
asua joskus vielä ulkomailla pidempään”

Puhuuko Lohela kenties EU-virasta?

Ei ole minkäänlaista mielipidettä siitä. Kenties lähden eläkkeelle
Portugaliin”

Voiskohan hän näiden mietteiden jälkeen ymmärtää Suomeen haluavia yhtäältä ja toisaalta voisko hän suoraan sanoa, että on oikein ja kohtuullista Suomen hyväosaiset  lähtevät Suomen kurjuudesta muiden maiden lämpöön.

Siinäpä osuvia –   samalle päivälle 20.6.2015  sattuneiden Suomen lipun ja pakolaisten  päivän –  tervehdyksiä!

21.6.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa