Erkki Leppäkoskelle Vallis Gratiae mitali

ErkkileppC3A4koski20130823

Naantali 570-vuotisjuhlassa kotiseutuyhdistys Valli Gratiae luovutti  tämän vuoden mitalin Erkki Leppäkoskelle. Naantalilainen meribiologi ja ekologian emeritus professori on ollut aikansa edellä asialla jos silloin kuin muut eivät meren merkityksestä oikein ymmärtäneet.
Hän on myös elävä esimerkki Pohjoismaisesta yhteistyöstä ja itse hän kertoi, että hän on nähnyt meriä idässä ja lännessä, mutta rakkain oma saaristomeremme.
Onnittelemme todella onnistuneesta valinnasta.
Juhlasta juhlapuheen piti emeritus rehtori Keijo Virtanen. Asiallisen avartava puhe, jonka voi ja joka kannatta lukea  kirjoituksia palstalta kokonaisuudessaan.
Ja sitten tietokilpailukysymys. Mitä yhteistä akateemisuuden lisäksi kahdella professorilla on?

Ps. Ritvasen Pekka asian tunsi, kuten muutama soittajakin. Toivo Leppäkoski oli tullut Suomeen sukellusveneiden mukana Erkin ollessa kuukauden ikäinen. Sähkölaitoksen johtajaksi hän tuli A. H. Naulasen jälkeen. Leppäkoski teki sähkölaiteremontteja kirjoituspöytänsä ääressä. Ajatelkaapa sitä..
Keijon isä Vilho Virtanen oli asentajana ja he olivat muuttaneet jo Naantaliin, niin, että Keijo syntyi Puistotie 12. Ville Virtanen tuurasi muiden asentajien tavoin Leppäkoskea kesäloman aikana  Hän oli  toimistoväen arvion mukaan selvästi älykkäin asentajaporukassa.

Pitkäaikaisin rehtori Keijo Virtanen on Naantalin lahja Turulle  Turun Yliopistolle ja Erkki Leppäkoski vastaavasti  Åbo Akademille ja pohjoismaiselle yhteistyölle.
Turkulaisille olemmekin sanoneet, että eiköhän tässä ole kyllin.

24.8.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa