Erilaisia kehityskulkuja

Maskun Kalustetalo
joutuu karsimaan johtaja Topi Sukarin
 kertoman mukaan kustannuksia. Olen
kuullut monen ihmettelevän esimerkiksi ilmoitusten määrää. Tuntuu ihan
tolkuttomalta, että kauppa kävisi niin paljon ja sellaisella katteella, että
homma kannatta. Niin sitä on tullut ajatelleeksi, että ehkä tuo ihmemies on tuo
luonnon kuuluisa kimalainen, joka lentää vaikkei pitäisi. Hurjalta näyttää.

Deltamarin myytiin
Kiinaan
. Kyllä se vähän kosketti. Olin aikoinani perustamassa yhtiötä TYP:n
edustajana ja monta vuotta hallituksen puheenjohtajana. Vähän siinä taidettiin
pankissa runnatakin ja paljon epäilyksiä TYP:n sisällä  oli, että mitä siinä tulee käymään. Turun
Korjaustelakka ja Deltamarin olivat muodollisesti TYP:n näkyvissä olevista
riskeistä suurimmat. Kiinteistöjä pidettiin varmoina vakuuksina, kunnes…

Molemmat laivapuolen yhtiöt tekevät todellista työtä ja ovat menestyneet jo
runsaan 20 vuoden ajan. Korjaustelakka on nyt virolaisessa omistuksessa ja
Deltamarin lähti nyt Kiinaan.

Ehkä sitä saa olla tyytyväinen, että tuli siellä kurjissa pankkihommissa jotain
hyvääkin tehtyä. Henkilökohtaisesti olen kiitollinen  siitä, että sain seurata  uusien 
yrittäjien innostusta. Totta kai siellä matkan varrella on murheitakin ollut, eivätkä
kaikki ole koskaan täysin tyytyväisiä. Paremmin voisi tietenkin käydä, mutta se
on jo likaa pyydetty. Olkoon onni myötä ja kun olen päässyt kiinalaisiin
tutustumaan muissa ympyröissä niin uskon, että kyllä se siitä.

16.10.2012

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa