Ep vaalit ja kuntien pääomavero

Aamu lehdissä olleet pari kirjoitusta aikaansaivat seuraavat kommentit, jotka ole lähettänyt johtavien lehtiemme johtaville toimittajille.

Kirsi Turkille
Voi olla, että olen sokea tai likinäköinen, mutta oletko
miettinyt asiaa tältä kannalta:
Kirjoita ansiokkaan kolumnisi lopussa:

”Näköpiirissä on, että vaalien
teemat ovat Suomessa hyvin kotikutoisia kunta- ja soteasioita höystettynä EU:n
erikoisuuksilla. EU-kriitikot herkuttelevat sillä, että unioni puuttuu
kansalaisten imurointiin kieltämällä tehokkaat imurit tai pakottaa
pyykinpesukoneisiin 20 asteen pesuohjelman. Kärkiehdokkailla ei keskustelua
tärkeämmille raiteille saada.” KIRSI TURKKI TS 9.11.2013

Kirsi Turkki olet  oikeassa väittäessäsi, ettei tempuilla eikä
kärkiehdokkaille eikä kotimaiset asiat kieltämällä Euroopan parlamentin vaaleja
saada tärkeimmille raiteille.
Mutta jokainen asiasta huolestunut voisi omalta osaltaan kääntää vaihdetta.
Esimerkiksi te kokeneet ja arvostetut toimittajat voisitte jättää
kirjoituksissanne , ellette asian taustaa  selvitä,  herkulliset
yksityiskohdat kuten pyykkienpesuohjelmat ja tehokkaat imurit  pois
vakavasti tarkoitetuista jutuistaan.

Helsingin Sanomat nosti pääkirjoitukseensa kunnallisen pääomaverokysymyksen. Lähetin seuraavan vastaväitteen pääkirjoituksista vastaavien toimittajien esimiehelle Matti Kalliokoskelle:

Vastaväite pääkirjoitukseen Kunnatkin
haluavat veroa pääomatulosta
.

Kysymys ei verokikkailun kuriin panemisesta. Emme tarvitse
uutta verontasausjärjestelmää; meillä on sellainen.
Kysymys on perustuslain kahden keskeisen kohdan vastaisuudesta: Tilanne rikkoo
kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun vaatimusta ja kuntalaisten itsehallinnon
keskeistä oikeutta kerätä kuntalaisilta veroa kunnan tehtävien suorittamista
varten.
Nykyinen pääomatuloisen kuntalaisen verovapaus on yksinkertaisesti perustuslain
vastaista eikä kyse ole tarkoituksenmukaisuusharkinnasta vielä vähemmän kyse on
puheenjohtajakisan pelivälineestä.
Mikko Rönnholm, entinen kansanedustaja, sd

Ps. Olen aiheesta pitänyt meteliä kymmenen vuoden aikana
kaikissa tilaisuuksissa, joihin olen puolueessa ja kunnallisasioista valtuuston
puheenjohtajana  voinut osallistua.
Kuuroille korville on mennyt. Jutta Urpilaisen eettisen markkinatalouden
lanseerauksen yhteydessä olen kirjoittanut, että on turha puhua
kansainvälisistä veroparatiiseista tilanteessa, jossa Suomessa pääomatuloisilla
on kunnallinen veroparatiisi. Mutta vaikka ministeri onkin viraston päällikkö,
niin tosiasiassa superministeriön kovatasoiset virkamiehet jyräävät tässäkin
asiassa. He  haluavat pitää päätösvallan mahdollisimman kaukana
yksinkertaisesta kansasta. Ensisijaisesti kyse on vallasta ja vallan käytöstä
ja näytöstä. Pääomaverovelvollisten maasta paolla perustellaan taas kerran sitä,
että päätös on tehtävä siellä, missä ymmärretään eikä siellä missä kansalaisten
oikeudenmukaisuus voisi häiritä pääoman vapaata liikettä.

sma 

  • Toimittajat ovat herkkää väkeä ja aika usein on niin, kuten eräs edesmennyt ystäväni opasti: Olet ihan oikeassa, mutta huomaatko, että hän ei halua kuulla sitä.
  • Joskus on myös niin, että toimittajilla ja lehdillä on oma agendansa, omistajansa ja ideansa. Niiden vastaisia juttuja on vaikea saada esille.
  • Sitten on myös niin, että jotkut henkilöt ovat tasa-arvoisempia kuin toiset ja niinkin on, että asiat ovat toisarvoisia henkilön rinnalla.
  • Ja sekin on mahdollista, että itse yksinkertaisesta ei ole ymmärtänyt asiaa, jota esille haluaa.
  • Varmaa on, että mitään ei saa, jollei yritä. Sillä hengellä nämä kommentit.

9.11.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa