Naantali kaupunginhallituksen yleisjaostossa
käsiteltiin 21.10.2012 käytännön toimia syrjäytymis-
ja työttömyysongelman ratkaisuehdotusta. Valmistelu ja vs. kaupunginjohtaja
olivat päätyneet seuraavaan ehdotukseen:
Kaupunginhallituksen yleisjaosto päättää
esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että Raision
Seudun työttömät ry:n Ekotorin Naantalin sivupistettä
tuetaan 20 000 euron avustuksella.
Lisäksi kaupunginhallituksen
yleisjaosto esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle, että kaupunginvaltuusto
hyväksyy vuoden 2012 talousarvion muutokset edellä selostusosassa esitetyn
mukaisesti.
Raision Seudun Työttömien hakemuksessa Putkikadun kohteesta kerrotaan
seuraavaa:
Kohderyhmästä ja määrästä riippuen
ohjaajan (ohjaajien) pätevyys määrittää työllistettävien määrän ja laadun. Tämä
on tärkeä asia jos työyhteisössä on eri-ikäisiä ja ongelmaisia henkilöitä. Tämänhetkiset
työpisteet mahdollistaisivat toimintojen laadusta riippuen 8 – 12 ihmisen
sijoittamiseen. Lisätilan valmistuessa koko pisteen työllistävä vaikutus on n. 25
henkilöä.
Esittelytekstissä oli seuraava kohta:
Työllistämistoiminnan talousarviossa
on tavoitteeksi määritetty seuraavaa: ”Etsitään ja käynnistetään sellaisia
uusia yhteistyöhankkeita, joilla vaikutetaan pitkäaikaistyöttömyyden ja
nuorisotyöttömyyden vähentämiseen ja pitkäaikaisen ratkaisun löytämiseen
vaikeasti
työllistettäville henkilöille.” RST:n
Ekotorin Naantalin sivupiste on hankkeena talousarviotavoitteiden mukainen.
Toimintaa on kaikenlisäksi tuottavaa, jollei
ihan suoraan niin kerrannaisvaikutukset mukaan lukien varmasti. Mutta ei tämä riitä Naantalin
kaupunginhallituksen yleisjaoston enemmistölle, joka näyttää olevan kylmä inhimilliselle
hädälle. Asia on jo kerran pantu pöydälle ja nyt se palautettiin äänin 4-3 .
Kimmo Ahon (sd) esitys rahojen
myöntämisestä hävisi. Kokoomus ilmiselvästi ei halua myöntää rahaa olenkaan Ja Keskusta taktikoi jutun yli vaalien palautusesityksellään.
Korutonta kertomaa!