Asiat esille puoluekokouksessa!

NTYehdokkaatpuoluekokous2017

 

Puoluekokouksemme lähestyy ja julkisuus keskittyy
puheenjohtajaan ja puoluesihteeriin. Tärkeitä henkilöitä ja varmaan niitäkin
valintoja kannattaa harkiten tehdä. Mutta puoleen linjaukset ovat myös vähintään yhtä tärkeitä.
Siksi NTY haluaa nostaa ne esille.

Tässä tarkoituksessa olemme lähettäneet piirin toiminnanjohtajalle
edelleen välitettäväksi puolueosastoille
ja puoluekokous pyrkiville ehdokkaille oheisen kirjeemme.

Hyvät
puoluetoverit

Naantalin Työväenyhdistys on valmistautunut
puoluekokoukseen. Olemme tehneet, kuten aikaisempinakin vuosina myös nyt, aloitteen

· 
Kunnallisesta
pääomaverosta.
Tämän iäisyysaiheen lisäksi aloitteemme liittyvät seuraaviin kohteisiin:

· 
Julkisen
talouden
velan määrän tason nostaminen 60 prosentista 90 nyt kun korko on
alhaalla ja investointeja tarvittaisiin

· 
Potkuoptioista,
joilla irtisanotut saisivat oikeuden päästä hyötymään työnantajansa arvon
noususta.

· 
Puolustustarvikemaksusta,
joka olisi omaisuuden vakuutusmaksun kaltainen ja jolla katettaisiin
materiaalihankintojen kustannukset.

· 
Sote-järjestelystä, jonka  lähtökohtana olisi kunta ja joka
maakunnallisella tasolla pohjautuisi nykyisiin organisaatioihin.

Aloitteet on esitelty elokuun
lopulla sivuillamme www.sdpnaantali.fi  .

Tällä haluamme muistuttaa, että puoluekokouksessa käsitellään ja päätetään myös
ajankohtaisista kannanotoista. Tietenkin periaateohjelma on merkittävä, mutta
käytännön linjaukset ovat toiminnan ohjaamisen ja myös vaalimenestyksen
kannalta tärkeitä. Siksi toivomme, että Varsinais-Suomen puolueosastot ja
tulevat edustajat kiinnittäisivät huomiota näihin asiakysymyksiin ja voisivat
tukea esityksiämme.Omat ehdokkaamme ovat alla.
Syysaurinkoisin terveisin:Mikko Rönnholm, NTY:n puheenjohtaja.

5.10.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa