Asetelma ennallaan

PuoluekannatusYle20131004

Keskustan ja Perussuomalaisten kannatus on taittunut – hallituspuolueiden pudotus pysähtynyt. Tai sitten voisi sanoa, että oppositiopuolueet ovat säilyttäneet johtoaseman. Sanan selittäjät puhuvat neljästä keskisuuresta. Juha Sipilä oli viime lauantaina vakuuttava eikä hän ole missään mokaillut. Joten olisiko johtopäätös se, että opposition kannatuksen tekijät ovat olleet hallituspuolueet.
Johtopäätös on, että asetelmassa ei ole merkittäviä muutoksia.

Taustalla on poliittisia päätöksiä ja niiden vaikutusta. Tällä palstalla on selkeästi ja suoraan muistutettu siitä, että teoilla on merkitystä. Uskollisuuden hyvä on ollut viime aikoina koetuksella ja näyttää niin olevan muuallakin.
Tiedämme hyvin, että Tampereella on ollut seudullinen yhteistyö hyvässä vedossa ja Tampereella kaupunki on pyrkinyt välttämään vastakkainasettelua. Mutta nyt usko ja uskollisuus ovat koetuksella ja sen väkevänä imaisuna kehyskuntien keskeiset luottamushenkilöt ovat ilmaisseet mielensä selkeästi. Tässä ote:

4.10.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa