Antti Rinne linjaa aatetta tulevaisuuteen

AnttiRinneALT20140321

Antti Rinne on julkistanut linjapuheenvuoronsa:
AATE, LIIKE JA TULEVAISUUS
Osin, mutta vain osin  se luokitellaan vaalikirjaksi.

Luin kirjasen läpi ja pidän sitä ihan kohtalaisena suorituksena.

Useamman
kirjoittajan kynän jälki näkyy, mutta ei  se paljoakaan haitta. Samoin voi huomata, että asiasta riippuen aihetta
käsitellään pinnasta ja syvemmältä vähän sattuman varaisesti.
En siinä nähnyt mitään sellaista, jota pitäisi protestoida.  Helpollahan
pääsee, kun saa hyvistä asiosita puhua eikä joudu vaikeita valintoja tekemään.

EU:n talouslinja oli tietenkin mieleen sen kasvua ja työllisyyttä painottavan
suunnan ja tiukkauutta arvostelevan näkemyksen vuoksi. EKP:llekin annettiin
työllisyys tehtäväksi; ei huono.

Kuntarakenteen parlamentaarisen valmistelun
puolesta Antti
liputti eikä tietenkään hyväksynyt pakkoliitoksia. Muutoin kyllä siinä oli alan
yleistä sanahelinää.
Soteasissakin on
helpompi olla Antin kuin hallituksen linjoilla.

Kyllähän siinä tärkeimmät osa-alueita käsitellään ja jakamaton ihmisoikeus on
lähtökohtana ja työ se on pääroolissa. Verorasitusta pääoman ja kiinteän
omaisuuden suuntaan, mutta kunnallista pääomaveroa vain selvitellään; siinä
näkyi taas ay-ekonomistien punakynä.
Ihan pikkujuttu kertoo, että kirja on valmistunut jo aikoja sitten; siellä
nimittäin kiirehditään venäläisten viisumivapautta. Sellaista sattuu
muuttuvassa maailmassa.

Linjanveto on kova juttu Jutan kannalta, sillä nyt Anttia ei voi
leimat pelkäksi ay-teknokraatiksi. Selvää on jo, että Antti Rinne on tehnyt
palveluksen puolueelle asettumalla ehdokkaaksi ja tällä kirjalla hän kääntää
huomiota asioihin, vaikka joutuikin radiossa selittelemään, että miksi ei kerro
kirjoittajien nimiä. Sitähän toimittajan on helpompi inttää, kun ei viitsi paksua
pumaskaa lukea.

Antti Rinteen linjapaaperi on allaolevasta linkistä luettavissa

http://www.anttirinne.fi/wp-content/uploads/2014/03/Antin_ohjelma.pdf

21.3.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa