Andante moderato  >>>>  Presto Grave

Naantalin kaupunki rakentaa kevät ruuhkaa ihan eduskunnan
tapaan. Asioiden valmistelu viipyy ja viipyy ja sitten kaikki ennen juhannusta.
Valtuustossa on ensi maanantaina tilinpäätös tarkastuskertomuksineen sekä
pitkään valmisteltu ja kiistanalainen rantarakentamista koskeva Pirttiluoto-
Karjaluoto kaava. Se on alkusoitto loppukirille.

Strategioiden niin yleisen kuin palvelustrategian valmistelu
on meneillään ja lautakuntatasolla on tehty niin lyhyen kuin pitkäänkin
tähtäimen suunnitelmia. Pitkä tähtäin on helpompi, mutta ensi vuoden raamien
lukkoon lyöminen alkaa sitten ollakin jo vaativampi hommaa. Sen käsittely alkoi
eilen kaupunginhallituksessa.

Naantalissa on sellainen taloushallinnollinen tapa, että liian suuri osa
ajasta
käytetään sondeeraukseen siitä miten ehkä tulee käymään, jos jos ja jos
jne. Tai
sitten kerrataan miten aikaisemmin on käynyt niiden asioiden osalta,
joihin ei
juuri voi vaikuttaa, tarkoitan valtionavut ja verotulot ja myöskin
satamatuloista osat ovat muista kuin omista päätöksistä riippuvaisia.

On keskityttävä niihin asioihin, joihin voidaan vaikutta ja jotka vaikuttavat.

Kaupungin organisaatiossa on myös päälliköitä, joiden on vaikea ottaa
tosissaan talouden rajoituksia. He kokevat asiansa, asemansa ja
erityisesti omat alaisensa niin tärkeiksi,
että ei ainakaan heidän sektoreiltaan sovi mitään supistuksia tehdä. Ja
jos vaaditaan, niin sitten esitetään sellaisia vähäpätöisyyksiä, joiden
tiedetään ärsyttävän päättäjiä. Ikävä on huomata, että vanha kamala
ajatus
hiipii aina useammin mieleen: ”Luottamus
hyvä kontrolli parempi”.

Mistä sitten on perimiltään kysymys:


Naantalin itsenäistyttää ja itsemääräämisoikeutta ei hukata taitamattomalla
talouden hoidolla. Se tarkoittaa, että talouden ja talouden lukujen pitää olla
sellaisessa asennossa, että meitä eivät Helsingin rouvat eikä herrat määrää. Me
teemme osuutemme kaupunkiseudun yhteistyössä esimerkillisesti ja huolehdimme
niistä asioista, joiden avulla Turun seutu saa enemmän itsenäisestä Naantalista
hyötyä ja iloa kuin se saisi Naantalin Turkuun liittämällä. Tämä ajatus on
saatava ajettua johtavien virkamiesten ja muun henkilökunnan päähän ystävällisesti,
mutta päättäväisesti ilmoittamalla, että tämän tavoitteen sabotointia ei
sallita missään muodossa eikä kenen toimesta.

Musiikkijuhlien alkajaisten kunniaksi otsikko on lainattu musiikin tempomerkinnöistä:

Italiaksi

Suomeksi

Grave

raskaasti

Andante

käyden

Moderato

kohtalaisesti

Presto

kiireisesti

4.6.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa