Ajateltavaa – vapauden kaihoa

Juhani Suomi arvioi, ettei Mannerheim ei
ollut myyttinsä mittainen mies ja Pekka Ervasti kirjoittaa kolumnissaan: ”Totisesti,
totisesti arkipyhien siirto on pirullinen hanke”.

Voi näitä aikoja.
Mikään ei ole mitään paitsi Urho Kekkonen, on ja pysyy. Juhani Suomen ensimmäinen käsky : On vain yksi suurmies eikä kenelläkään saisi muita olla.

Kirkko on ollut – ei välttämättä omien toimiensa vaan epäilyttävien
kannattajiensa lausuntojen seurauksena –
kansan silmissä ahtaalla. Nyt sillä on profiloitumisen mahdollisuus: Se voi olla
tavallisen ihmisen, työntekijän puolella ahneita työnantajia ja vieraantuneita
ay-pomoja vastaan. Ja tämä voi tapahtua vetoamalla Raamattuun ja kirkon
sakramentteihin.

Minusta arkipyhät
ovat kivoja, mutta epärationaalisia järjestelyjä. Sama koskee vappuakin.  Selvää on rikkonaiset työviikot laskevat
tuottavuutta. Eikä mielestäni – vaikka en tietenkään ole oppinut asiantuntija – ole mitään asiallista
estettä sille etteikö Jeesuksen taivaaseen nousua voisi muistella minä tahansa
päivänä. Ihan samoin kuin työn päivää ja työväestön nousun muistopäivää voi juhlia
ja puheita pitää minkä tahansa yhteisesti sovitun päivän aikana.

Mutta kyllä sekin on hyväksyttävä, että joillekin nämä asiat ovat ei rahalla mitattavia ja niinkin se on,
kuten arkkipiispa sanoi, ettei kaikkea voi mitata rahalla.

Oleellisinta on kuitenkin se, että mitä tästä kaikesta seuraa ja millä ehdoilla
muutoksia tehdään.
Olisi siis oikein tavallisen ihmisen kannalta, että arkipyhien siirto korvattaisiin pidennetyllä
viikonlopulla esimerkiksi siirtämällä arkipyhät ja vappu perjantaiksi tai maanantaiksi
, jolloin työtunteja ja vapaata olisi yhtä paljon tai vähän kuin nytkin, mutta epärationaalisen
arkipyhän tuottavuushaitta pääosin poistuisi.
Superfiksua olisi, jos helatorstai olisi äitienpäivän jälkeisenä maanantaina ja
vappu sitä edeltävänä perjantaina. 
Silloin voitaisiin juhlia samaan menoon palkallisen työn tekemistä, pyyteetöntä
kasvatustyötä sekä pienen ihmisen pelastajan vapautumista maan kahleista. Samaan pötköön menisi 9.5 eli  Eurooppa päiväkin.

Siinä kolminaisuudessa olisi ihmiselle
ajattelemisen aihetta, kevään kaihoa,
rakkautta ja vapautta.

6.9.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa