Aika on demokratian hinta

Eilen Antti Rinne
vieraili Turussa tavaten Auran rantamilla ihmisiä, jotka voivat olla
äänestäjiä, kannattajia, vastustajia tai turkulaisia, siis ihmisiä – naisia,
miehiä tai naisia nuoria tai vanhoja.

Yritystä puheenjohtajalla on vahvasti.
Ruissalon Kansanpuiston sata päisen puolueväen
tapaamisessa hän kertoi pyhittävänsä työkiireiltä jäävän ajan viikonvaihteet ja
maanantait kentän kiertämiseen ja mahdollisimman moneen ihmisen tapaamiseen.
Hyvä ja oikean suuntainen yritys, mutta ei todellakaan kovin uusi keksintö,
veikkaanpa, että jokainen uusi johtaja on nämä sanat lausunut. Mutta
yrittänyttä ei laiteta.

Oletko pettynyt kannatuksen alahaisuuteen? kysyi
aamutelkkarin terhakas kukkahametyttö Marja
Sannikka
tumman harmaalta Antti
Rinteeltä
. Anti vastasi, että kysymys
ei ole puheenjohtajasta vaan siitä, että meiltä on puuttunut visio
, mihin mennään.
Miksi puheenjohtajaa sitten vaihdettiin? Kysymys on linjasta, vastasi Rinne.

Suomen Kuvalehden viimeisessä numerossa Turussakin tuttu Heikki Venho kirjoittaa otsikolla Menneisyyden
puolue
, puolue, jolta puuttuu
tarkoitus. Sdp toimii yhteiskunnassa, jota ei enää ole. Puolueen energia kuluu
riitelyyn
.
Näin alkaneessa jutussa haastateltiin asioista perillä olevia tahoja mm:ssa Aimo Massista joka puoluekokouksessa
kuului Jutan kannattajiin. Aimo arvioi
tilannetta lehtimiehen objektiivisuudella ja Kuvalehti kertoi, että – Massisen mielestä Sdp:n
johtamisessa ei ole kyse linjasta, vaan sopivasta henkilöstä -. 

  • Rinne on enemmän ay-pamppu. Puheenjohtajalla
    pitää olla laajempi  näkökulma. Lauri Ihalainen ja Lauri Lyly sopisivat
    paremmin. Massinen veikkaa eduskuntavaaleissa 15-17 prosentin kannatusta. Se
    merkitsee haastavia oppositiovuosia. Antti Rinteestä voi tulla lyhytaikainen
    puheenjohtaja.

Rinne itse muistuttaa, että luottamauksen uudelleen
hakemiseen edellyttää pitkää tietä. Ensimmäiset askeleet otetaan ensi viikon
vaihteessa työkokouksessa, jossa esillä on järjestöuudistus ja eduskuntavaalit.
Kysymys on siitä, että tavallinen suomalainen voi oikeasti luottaa, että Sdp vie
pien- ja keskituloisten asiaa eteenpäin.

Lisä raha eläkeläisille? Ei ollut kosiskelua,
Pientuloiset eläkeläiset tarvitsevat lisää rahaa.
Harmittaako muita puolueita,
kun Sdp saa tästä kunniaan. Kaikki hallitus puolueet saavat kunnian, oli ihan
nokkela vastaus aamutelkkarissa, joka on ylittää sata katutapaamista
merkityksellään.

Antti Rinne olemuksellaan ei pärjää ihan huonosti. Hän oloisensa ja näköisensä
tapainen puheissaan. Se on tärkeä asia, sillä luottamukseen kuuluu aitous.

Rauli Mickelsson
on puoluetutkimuksen dosentti, joka on puhdistautunut Sdp:n höyhenistä, joten
nyt hän on asiantuntija kirjoittamaan
TS:ssä: Miksi Sdp:n kannatus jatkaa laskuaan.

Rohkenen lyhentää Mickelsonin  analyysin muutamiin keskeisiin kohtiin: 

  • Sdp:n menestys on perustunut puolueorganisaatioon, jonka merkitys kauttaaltaan
    on kutistunut. Se on vaikuttanut Sdp:hen eniten. Vaalikampanjat ovat siirtyneet
    ehdokkaiden tukiryhmien tehtäväksi.
  • Puolueen menestys televisioaikakautena saattaa
    olla kiinni siitä, kuinka paljon ihmiset pystyvät samaistumaan puheenjohtajaan.
  • Sdp eli menestyskauttaan, kun harjoitettiin
    kansallista keynesiläistä politiikka ja hyvinvointia rakennettiin. Vaikka
    alusta asti Sdp on korostanut kansainvälisyyttä, on kansainvälinen toiminta
    ollut ohutta. SDP:n tavoite täystyöllisyys ei onnistu kansainvälisen talouden
    oloissa.
  • Sdp ei ole onnistunut saavuttamaan prekariaattia, joka on noussut nykyoloissa täyspäiväisten
    työntekijöiden rinnalle.
  • Työ logo ei riitä.

Tässä on pohdiskeltu puolueen olemusta ja ennen muuta
puolueiden kannatukseen vaikuttavia tekijöitä päivän pistojen muodossa.

Laajempaa pohdintaa on harjoittanut siihen erittäin kykenevä
Pertti Paasio Kalevi Sorsa säätiön
kirjoituksessa Demokratia – jalokivi vai peruskivi. Subjektiivisia havaintoja ja näkemyksiä.
Aivan aluksi totean, että Pertti Paasion ansiokas 20-sivuinen juttu jää lukematta
ja noteeraamatta juuri hänen mainitsemastaan syystä; poliittinen ja
asiantunteva ovat vastakkaisia attribuutteja. Kalevi Sorsa myöskin melkoinen yhteiskunnallinen
ajattelija, jonka 1984 pitämään infokratia puheeseen viittasi tänään Mickelssonkin,
on kuitenkin ennen muuta poliitikko. Hänen säätönsäkin varmaan kantaa nimen
mukaista rasitetta enemmän kuin esimerkiksi Björn Wahlroosin rahoittamat ajatushautomot.

Tästä tulenkin sitten Pertti Paasion Impulsseja sarjan toukokuiseen
kirjoitukseen. Lopuksi kappaleessa hän kirjoittaa:

Poliittisissa valinnoissa, vaaleissa on lopulta
kysymys hegemoniasta, henkisestä yliotteesta, jonka kansalaiset joko antavat
tai eivät anna. Näinä aikoina tuo hegemonia, henkinen yliote on vahvasti
porvareilla, niin Suomessa kuin Euroopan unionissakin. Valtakirjan aitous on
kiistaton, mutta sen voimassaoloaikaan voidaan lyhentää.

Arvelisin, että Pertti on yleisellä tasolla löytänyt syyn ja
vastauskin, jonka hän liittää demokratian olemukseen, on jutusta luettavissa: Aika
on demokratian hinta.

Näissä talouden ja kulttuurin olosuhteissa ei taida olla
vippaskonsteja. Ratkaisut eivät löydy yksitäisitä avauksista eikä naamoista,
vaan naamojen takana olevista ajatuksista ja niiden virrasta.
Ja vaikeinta on
johdonmukaisen ja uskottavan ajatuskulun, jota ohjelmaksi voi sanoa, kääntäminen
sellaisiksi tarinaksi, joita ihmiset haluavat  kuulla ja parhaimmillaan olla
osana tarinaa.

18.8.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa