Aika entinen ei koskaan enää palaa

Ravintolavuokrienkassavirta20102014

Rantsun yrittäjävetoisia aikoja kaipaaville sanotaan, ettei
pienyrittäjiä ole ollut tarjolla. On kuultu, että on vain hyväksi, että Rantsun
ovia ei pidetä auki, sillä tuetaan muita rannan yrittäjiä.  Ja kun vielä kerrotaan, että Rantaravintola on kylpylälle tärkeä osa
toimintaa. Näillä perusteilla on ehdotettu 15 vuoden vuokrausta, minimi vuokra 60.000 euroa.

Ehdot ovat koventuneet ja näyttää siltä, että kylpylä saa  ehkä 15 vuoden aikana remonttirahat
(570.000 euroa?) maksettua. Catella asiantuntijaarvion, joka on salainen, mukaan ehdotettu vuoraa
on kuulemma korkea.

Valmistelussa ei ole ollut mikään erityinen kiire, mutta siitä huolimatta kaikilta
paitsi Aallon Hanskilta, sd jäi
huomaamatta, että rahoja ei ole talousarviossa tarpeeksi tälle vuodelle. Nyt
homma kulkee niin, että peruskorjauksesta päätetään valtuustossa ja Kh:n
vuokrauspäätös tulee voimaan valtuuston rahojen myöntämisen jälkeen. Into taas kerran ohitti tarkkuuden.

Kylpylä on Naantalin hienoin matkailuyritys ja suurin
palvelualan työnantaja. On oikein, että  se on saanut aikoinaan kaupungilta kohtuullisilla ehdoilla
kylpyläkiinteistön vuokrattua; omakotitonttien vuorausehdoilla laskettuna yli 200 000 kerrosneliön tontin hinta olisi runsaat 700.000, kun sen markkina- arvo voisi olla jopa
kymmenkertainen. Kaupunki on joustanut joka kohdassa, paitsi ei ole antanut katkaista rantaraittia.   

Kylpylä otti mission impossiblen   yrittäessään elvyttää
Kaivohuoneen vanhaan loistoon. Se ei onnistunut ja tuskin vika on kylpylässä.
Kaupungillekin se huvi maksoi ja nykyisin siellä ollaan sitten uuden konseptin kanssa
yritetty löytää uutta nousua. Toivotaan parasta ehdolla, että yötä päivä huutava ilmastointimelu saadaan kuriin. 

Joskus pitäisi varjella toisia tekemästä tyhmyyksiä. Siitä
on nytkin kysymys. On vahinko, että kylpylä tuhlaa voimiaan Rantsuun, josta
sille on vähäistä hyötyä ehkäpä jotain pientä rahoitusetua.

Tämä voi olla pelkää nostalgiaa, mutta jotenkin asiakkaan kannalta olisi toivonut
Rantaravintolaan sellaista toisenlaisen profiilin ravintolaa. Rouva
ailaheinosia ei takaisin saada, mutta
sellaista pienyrittäjävetoista rentoa kapakka kaivattaisiin. Kilta ja Trappi
ovat fiininpään syömiseen, Merisali on aamusta iltaan tavaratalo, Amandis on pikkupurtavan
ja Hastala la Pasta on uudenlainen yhden asian liike.
Monipuolisuus olisi kaikkein yrittäjien etu ja ahtaasti huippusesonkiin
tähtäävä ei laajenna tarjontaa eikä sesonkia.
Toivottavasti kylpylän johto antaa ravintolan pitäjälle oma-aloitteista tilaa
kehittää Naantalin ehkäpä hienoimmalla paikalla olevaa ravintolaa.

Ps. Muistutukseksi liitteenä Ravintolatoimen kaupungille
tulevat ja kaupungilta mennet kassavirrat: Tieto on vuoden vanha, kun
uudempaa ei tarjota.

23.5.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa