Aho & Vartiainen Viisasten kerho?

kaksi Besserwisseriä samassa lehdessä on vähän liikaa tavalliselle sossu-tallajalle:

Esko Aho kehuu vuolaasti ja muistelee hyvällä omaa hallituskauttaan
1991-1995 ja sitä valtavaa nousua, joka kuilun pohjalle ajauduttuaan tapahtui
unohtaen kokonaan kaikkien aikojen korkeimman työttömyyden, konkurssiennätykset,
valtionvelkaantumisen maailmanennätyskiihdytyksen, tuloverojen huippulukemat,
menetetyt yrittäjät ja heidän perheidensä kärsimykset sekä Pohjoismaiden
kalleimman pankkikriisin hoitokustannukset.

Nokian nousu – hän sentään tunnustaa – vähän auttoi, mutta veropohjan laajennus
ja 25 prosentin yhteisöverot olivat ihmemoottoreita taas unohtaen kahdet
devalvaatio-kellutusoperaatiot, joihin hallitus ajautui mielettömän kovan
markan politiikan seurauksena.

Saipa Aho myöhemmin yhteiskuntasuhteiden johtajana katkaistua Nokiankin nousun.
Mutta annetaan tunnustusta: Ahon Kepu teki Suomen EU-jäsenyyden onnistumisessa
merkittävän työn, isänmaallisen sellaisen.

Ahon hallitus loi verojärjestelmän, joka on luonut Suomen eriarvoisuuskehityksen
perusteet. Yritysverotus merkillisine verottomine osinkotuloineen on tehnyt
rikkaista entistä rikkaampia ja tuloerot erityisesti kaikkein korkeimpien tulojen
kohdalla ovat revenneet.

Markkina fundamentalisti Juhanna Vartiainen on julkisuusriippuvuudessaan
valmis kaikenlaisiin tyhmyyksiin mielyttääkseen julkaisijoita ja saadakseen otsikoita.

Sosialidemokratiaa, jota hän haukkuu, en tunnista aatteekseni. Se johtunee
siitä, että Vartiainen pintailmiötä pilkkaamalla ei ole tainnut koskaan ymmärtänyt
sosialidemokratian todellista sisältöä. Sen sijaan hän yrittää hukuttaa toisarvoisilla
perusteilla kestävän aatteen, joka lähtee ihmisen vapauttamisesta inhimillisemmän
talouspolitiikan tekijäksi sosiaalisemman solidaarisuuden hengessä.

Kuten Vartiainen hyvin tietää, ovat sosialidemokratit olleet ja ovat sellaisen politiikan
kannattaja, jossa taloudellinen kasvu ja hyvinvoinnin edellyttämä verottaminen
uudelleenjakamisen tarkoitukseen toimivat hyvässä yhteisymmärryksessä.

Markkinaliberalismi on mennyt liian pitkälle ja nyt käännettä tarvitaan talousvapauksien
rajoittamiseksi ihan itsensä markkinatalouden pelastamiseksi.

Mutta on meillä toivoakin

Lue kirjoituksia palstalta juttu Harakan kirjasta.

26.4.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa