40. kevätjuhlat ja Terveyskeskus 40 vuotta

Ensimmäiset kaupungin kevätjuhlat järjestettiin vuonna 1975. Tuolloin oli huhupuheen mukaan kutsuttiin paikalle 500 henkeä ja paikalle tuli 505. Nyt kutsuttuja oli  1.300 ja ilmoittauutuneita oli 376 ja ehkäpä kaikki eivät edes tulleet.
1975 oli neuvostoaikaa ja silloin 100 prosentin ylittäminen ei ollut harvianista, mutta nyt EU aikaan ei päästy edes viime EU-vaalien osallistumistasoon, vaan jäätiin alle 30 prosentin.
Sellaista kehitystä – ajan riento on raju.

Kevätjuhlatraditioon kuuluu  henkilökunnan keskuudestaa äänestäen valitun Naantalin Päivänsäteen ja Menninkäiseen julkistaminen:
Päivänsäde on Anna-Kaisa Kortelainen, sivistyksestä sotella lainassa oleva ja olemuksenkin perusteella oikeaan osunut valinta.
Mennikäisen tittelin sai Kallu Martti Sipponen, jonka kotiluola siis työhuone paperipinoinen  mainittiin. Valinta oli yllätys parrasvaloissa olleelle Kallun Grillin keksijälle ja vain kurkku esti liikutuksen ulostulon.

Saarnin veljesten kitaraduo oli kova juttu tarkoitan hineo esitys.

Terveyskeskus 40 vuotta kavalkadi oli erinomainen asian ja ilon yhdistelmä. Moni kymmenpäinen porukka Riikka Lehtisen johdolla antoi sellaisen tietoiskun , jonka muistamme.
Ylilääkärin Kristin Kallion lauluun päättynyt esitys oli kyllä kaikkien aikojen , sikäli kuin muistan, hienoin kevätjuhlaohjelma.

29.5.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa