17.12. Nesteen merkkipäivä

NestebioNaantali20141216

Vuoonn 1954 Eduskunta päätti öljynjalastomon rakentamisesta monien mutkien jälkeen. Kirjoituksia palstalla on asiaa muisteltu. Poliittisesta pelistä oli kysymys. Tiedetään mm:ssa, että 

Maalaisliiton asenne oli,
kuten alussa todettiin, horjuva. Maalaisliiton sisällä oli johtajakamppailua,
Kekkos-vastaisuuttakin. Sosialismipeikko eli suomalaisen talonpojan tuvassa.
Tämän kammon karkottamisessa oli Rainer
von Fieandtilla
, Yhdyspankin pääjohtajan, ruotsinkielisen pääoman
nokkamiehen hankkeeseen myönteisellä asenteella merkittävä vaikutus. Mm:ssa Veikko Vennamon vakuuttui, että Fieandin
tukemassa hankkeessa on kyse valtion hyvästä äfääristä, eikä sosialismin
salajuonesta.
Vennamo ei onneksi
tiennyt, että ruotsinkielisten kapitalistien joukossa oli niitäkin, joiden
mielestä: ”Fieandt ei ole ainoastaan suomenmieleinen, hän on sosialisti”

Tänään oli vähän pienempi, mutta positiivien uutinen, joka näkyy oheisessa TS:n verkkolehden kopiossa. Toivotaan, että jotain positiivista saisimme  pelottavien Venäjän taloutta koskevien uutisten vastapainoksi.

17.12.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa