Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Ydinvoiman ydin on politiikkaa

Ydinvoima on vaikea asia, se on mielikuvien ja mielivallan
temmellyskenttä. Siihen liittyy uskonnosta tuttuja tunteita; luja luottamus
siihen mitä toivotaan. Meillä kotona jälkikasvu nimitti ydinvoimaa ylinvoimaksi.

Aarre Simoselta kysyttiin suhdetta Jumalaan. Neutraali oli vastaus. Oma kantani ydinvoimaan on ollut samanlan tyylinen. 1980 luvulta alusta
alkaen olen käyttänyt slogaania: Ydinvoima ei ole ympäristön kannalta niin
vaarallista kuin pelätään eikä taloudellisesti niin edullista kuin toivotaan
.

Kun ydinvoiman kannatus Tšernobylin onnettomuuden jälkeen pantiin pannaan ja pupu
meni pöksyyn niin KTM:ssä Seppo Lindblomilla kuin Sorsan hallituksessakin. Ja kun
mielivalta astuu kuvaan, ei siitä hyvää seuraa. Kepu ja demarit sopivat, että puutuvaa kapasiteettia
täytetään rakentamalla hiililauhdetta Poriin ja Kotkaan sekä turvelauhdetta Haapavedelle
ja Pudasjärvelle. Tässä tilanteessa  ainut
järkevä ja taloudellisesti perusteltu hanke  Naantalin  uusi CHP  hylättiin.  Onneton
sattuma oli sitten vielä se, että Sorsan punamullan jälkeen tuli Harri Holkerin
sinipuna, jonka energiaministerinä oli Nakkilasta kotoisin oleva Ilkka Suominen,
joka maakuntarakkaudesta johtuen antoi tyhmyyden eri Porin Tahkoluodon toteutua.

Ydinvoiman tarve ei tietenkään hävinnyt ja onneksi se nosti
sen verran päätään, ettei Kotkaa ja Pudasjärveä rakennettu. Absurdin politiikan
pieni jälkinäytös on nähty, kun tänä vuonna Naantalin Energia osti osuuden
Haapaveden tuotannosta. Sitä ehkä silloin tällöin kannatta käyttää, jos
valtiolta tukea heruu.

Mauno Koivisto aikoinaan presidenttiehdokkaan sanoi, että
kyllä hän vastustajien kanssa pärjää, mutta liian innokkaat tukijat voivat
tulla ongelmaksi. Sama murhe on ollut ydinvoimalla. Ydinvoiman tukijat ovat
olleet rintarottingilla kulkevia lihansyöjiä, jotka suututtivat neutraalisti
suhtautuvia ja niinpä sitten poliittisesti ydinvoima ei  saanut eduskunnassa
riittävää kannatusta 1990-luvulla. Läpimurto tapahtui  Lipposen II hallituksen aikana
2002 ja rakennuslupa tuli Vanhasen I hallitukselta vuonna 2005.

Suomen edellisten ydinvoimaloiden Olkiluodon ja Loviisan
rakentamisesta oli ehtinyt kulua jo kolmattakymmenettä vuotta ja Fortuminkin
uuden johdon alisuudessa ehti ajaa ydinvoimaosaamisen alas. Olkiluoto IV:sta lähdettiin
viemään vauhdilla laivanrakennuksen opein avaimet käteen toimituksena. Suunnitelmien
piti valmistua projektin edetessä.
Jo tuolloin hankkeen alussa Imatran Voiman ydinvoimaosaajat eläkeläisekspertit Kalevi Numminen ja
Anders Palmgren epäilivät hankkeen onnistumista. Ydinvoiman tilaajan pitää
hallita prosessi ja olla vastuussa suunnittelusta.

Kun sitten
toteuttajaksi tulivat oman arvonsa tuntevat ranskalaiset
, olivat katastrofin
ainekset koossa. Ensinnäkin tiedossa oli alun alkaen kokemukseen perustuen,
että alkuperäiset aikataulu oli epärealistinen. Laitetoimittajan Arevan ylenkatseinen
asenne suomalaisia asiansa osaavia viranomaisia kohtaan vaikeutti kaikkia
vaiheita. 
Tässä sitä ollaan valmistumisajankohdan epätietoisuuden kanssa. Kaikeksi
onneksi korkotaso matelee. Taloudellisen onnettomuuden ainekset voi vain sietää
vain hyvin toimivien vanhojen laitosten kaltainen omistaja.

Ja seuraava näytös on toisintoa hiili-turve episodille.

Tällä kerralla pääroolissa ovat Kokoomus ja Kesksuta. Kokoomus on ydinvoimauskovainen
ja Kepu on poliittisen pelin läpilyömä aluepoliitiikan mestari. Lisä ydinvoimaa
ja risupaketteja raknnetaan ja kaiken kukkuraksi vielä sitten valinta vaiheessa
heitetään kaikki objektiiviset valintakriteerit roskakoppaan ja kolmesta
ydinvoiman hakijasta valitaan kaksi siis Olkiluoto IV ja saksalaisen Eonin
takaama Fennovoima. Kokoomukselle ydinvoiman määrä ja keskustalle laitoksen
sijainti olivat tyhmän kompromissin rakennuspuut.

Hankkeiden kannalta erityisen ikävää on, että suuri suomalainen aluepotiittinen
hanke on muuttumassa Venäjän politiikan välikappaleeksi. Suomalaiset kuntien energiayhtiöt,
kuten Turku Energian ja Naantali Energia ovat pistäneet rahansa likoon Fennovoima
hankkeeseen, jonka toteuttaminen on epävarmaa ja joka toteutuessaankin alkaa
kannatta ehkä horisontin paikkeilla.

Nyt sitten näytellään taas kerran hallitushupailua tämän kokonaisuuden
kanssa. Vihreät haluvat päästä  hyvällä asialla ja yhdistävällä
aiheella hallituksesta tulevia vaaleja varten. Energiaministeri Jan Vapaavuorelle,kok vihreiden lähtö sopii sinänsä ja eikä Alex Stubbinkaan elämän tarvitse olla
ruusuilla tanssimista jalon kilpakumppanin silmin arvioituna.

Vapaavuoren jälkiviisaus toteamus, että Loviisan hankkeen hylkääminen oli Vanhasen II hallituksessa, jossa Vapaavuorikin
oli mukana, hallituksen lupapolitiikassa suuri virhe; ainoa realistinen vaihtoehto
lyötiin ulos.
Tämän tunnustuksen jälkeen on melkoinen jonglöörin temppu esittää muina miehinä
Fennovoimalle jatkoa ja TVO:lle punaista korttia. Politiikka ei ole logiikkaa eikä
poliittisen vaikutelman rakentamista pidä häiritä tosiasioilla. Nimittäin
tärkein asia kokonaisuudessa taitaa olla yhteistoiminnan mahdollistaminen ja
vahvistaminen Keskustan kanssa seuraavaa hallitusta muodostettaessa.
Ydinvoima on siis yksinkertaiesti puoluepolitiikan pelinappula.

Demareille tilanne on hankala sinänsä, sillä tässä on moneen
suuntaan vetäviä tekijöitä: Työllisyys edellyttää ydinvoiman kaltaisia
pitkävaikutteisia ja pikaisesti käynnistyviä investointeja. Kansalisten keskuudessa
ydinvoimaa vierastetaan eikä vastenmielisyyttä vähennä Fennovoiman venäläisyys.
Poliittisesti demarit taas kerran ovat ajautuneet tilanteeseen valmistautumatta,
vaikka asetelma on jo kauan ollut ilmiselvänä tiedossa. Se on tiedon ja taidon
puutetta.

Järkevä ja perusteltu kanta näissä olosuhteissa olisi Loviisan hankkeen
puolustaminen: Siellä kapasiteetin lisätarpeella on kiire ja siellä
infrastruktuuri on valmiina ja siellä voisi olla jopa CHP vaihtoehto. Ja valtioenemmistöisyys
luulisi olevan demareille sopivin omistajataho.
Fennovoiman suoraan hylkäämiseen ei haluta
mennä siksi, että hanketta on oppositiossa ollessa tuettu eduskunnassa ja puheenjohtaja Jutta
Urpilaisen
on sitä  puolustanut. Monien kuntaosakkaiden
intressiäkin puolustetaan ja poliittisesti Keskustan kanssa halutaan olla
hyvissä väleissä. Siinä taitavat olla Fennovoiman niin kutsutut edut.

TVO:n pistäminen ahtaalle ei tunnu
hyvältä eikä todellisuudessa Olkiluoto IV:n viivästyminen voi jopa parantaa TVO:n
kykyä hoitaa seuraava hanke paremmin. Rahoittajat ja omistajat ovat siten eri
luku.

Tältä kannalta katsottuna Antti Rinteen empivä kanta TVO:n hyllyttämistä kohtaan on perusteltu.
Antti Rinteellä olisi oikeus – velvollisuuskin – muistella vanhoja ja kaataa vähän kylmää vettä
kokoomuslaisten mestareiden niskaan kertomalla, että he ovat tämän sopan
keittäneet.

Kyllä niin mieleni pahoitin, sopii tunnelman kuvaajaksi

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi