Jos sosialidemokratian ihanteet jäävät, kuten monet ne
määrittävät, vain köyhän asian hoitamiseen, on sosialidemokratia menettänyt
alkuperäisen ja kaikkein tärkeimmän tarkoituksensa, ihmisen vapauttamisen.
Arvelen tämän yksipuolisen köyhän auttamisen harhan syntyneen siitä, että
puolueen alkuaikoina yhteiskunnallisen todellisuuden mukaisesti vapauttamisen
lähtökohtana oli köyhien ja huonommassa asemassa olevien aseman muuttaminen. Se
oli pienessä määrin auttamista ja tukemastakin, mutta se oli ennen muuta
olosuhteiden muuttamista siten, että ihmiset pystyisivät vapaina ja luovina
ihmisinä vastaamaan omasta ja perheensä elämästä ja yhteiskunnan yhteisestä
kehittymisestä.
Ihmisen vapauttaminen vaati luonnollisesti turvallisuutta ja
tietenkin aivan ensimmäiseksi aineellisen elintason kohottamista.
Sosialidemokraattisen sosialismin keinona nähtiin tuotantojärjestelmän
muuttaminen sellaiseksi, että tuotannon tehokkuus ja suorituskyky nousevat niin
suuriksi, että siten pystytän tyydyttämään silloisen suuren köyhän enemmistön tarpeet.
Uskottiin, että kapitalistinen tuotantojärjestelmä pääoman ylivallan vuoksi ei
koskaan tätä haluaisi eikä edes pystyisi sitä toteuttamaan. Vain työläisen siis
työtä tekevän ihmisen nostaminen tuotannon tekijän roolista vapaaksi ja
itsenäiseksi voisi ratkaista tämän kaukaisen tavoitteen ja vaikean määrällisen
puutteen ongelman.
Sosialidemokratia omaksui julkisen vallan, siis valtion ja kuntien
demokraattisen hallinnon, oikeaksi suunnaksi ja keinoksi päästä vähitellen
asteittaisten parannusten kautta eteenpäin. Ja niinpä tämä ajatus suunnatusta
liikkeestä muodostui käytännön ideologiaksemme.
Tuotanto-olosuhteiden radikaali muuttaminen jäi vähitellen syrjään myös siksi,
että kapitalistinen järjestelmä osoitti suorituskykyä ja valmiutta kesyyntyä.
Ammattiyhdistysliike on menestyksellisesti omistajan määräysvallan vallitessa
kamppaillut työntekijän paremman palkan, turvallisuuden ja oikeuksien puolesta
niin, että tuotannollinen vallankumous osoittautui tarpeettomaksi. Käytännön epäonnistuneiden ja vahingolliseksi
osoittautuneiden kokemusten valossa valinta oli viisas.
Yksityinen omistusoikeus on myös
oikeus-, turvallisuus- ja vapauskysymys. Eikä yrittäjyyden voimaa ole enää
pitkään aikaan haluttu kyseenalaistaa. Terveen markkinatalouden on nähty myös
palvelevan ihmisten valinnan vapautta ja voimavarojen oikeaa allokointia
vähintään yhtä hyvin kuin jäykkä suunnitelmallisuus.
Tällainen kehitys on olut mahdollista demokratian olosuhteissa
sosialidemokraattien osallistumisen ja vaikutusvallan myötä. Lainsäädäntövalta
on tässä suhteessa ollut avainasemassa, mutta käytännössä kuntalaisten
itsehallinto on ollut läheisintä osallistuvan hallinnon kannalta. Kokonaisuutena julkisen vallankäytön puolella
on kansalaisilta saadun tuen myötä verotuksellisin tasauskeinoin sekä
yhteiskunnan palvelurakenteita laajentamalla ja tulonsiirtoja harjoittamalla
aikaansaatu niin paljon, että suomalaisesta yhteiskunnasta on tullut ainakin kansantuoteosuudella
mitattuna puolisosialistisen.
Nykyisissä olosuhteissa on aineellisesti mahdollista
harjoittaa yhteiskunnassa köyhän auttamista ja vähäosaisten tukemista.
Kristillisen etiikan ja monien yhteiskuntaoppien mukaan tämä on oikein ja
kohtuullista. Mutta tämä kapealaista ja pohjimmiltaan tässä ajaudutaan helposti
hyväntekeväisyysyhteiskuntaan. Vaikka sosialidemokraatit mielellään
osallistuvat hyväntekeväisyyteen ja tekevät hyvää julkisen hallinnon keinoin,
se ei riitä.
Hyväntekeväisyys ei ole sosialidemokratian
syvin olemus. Hyväntekeväisyys tekee hyvää hyväätekevälle, mutta kohteena sen
kohteena oleva ihmistä se ei vapauta.
Täyttä elämää elävä haluaa itse pistää köyhyyttä turpaan. Hän haluaa
olla yhteiskunnan täysivaltainen jäsen. Muodollisesti hän on sitä, mutta
käytännössä muun muassa vaalissa nukkuminen on monien huono-osaisten tapa
reagoida olosuhteisiin.
Sosialidemokratian keskeinen tehtävä – ihmisen vaaputtaminen – on saanut ajan
myötäuusia ulottuvuuksia ihmiskunnan
olosuhteista. Solidaariselle sosialidemokraatille maapallon pelastaminen on
tärkeä asia. Mutta se ei sekään riitä suomalaiselle sosialidemokratialle.
Suomalaisen
sosialidemokratian täytyy kantaa huolta suomalaisesta työtä tekevästä. Yhteenlaskettuna
työvoimaan kuuluu puolet väestöstämme. Heidän tuotantopanoksensa on keskeinen
kaikkien muiden hyväätekevien, solidaaristen ja muiden kelpo tavoitteiden
saavuttamiseksi.
Ihminen pystyy parhaisiin suorituksiin
vapaana ja silloin, kun hän tuntee olevansa joukon jäsen ja saa toteuttaa
itseään. Tämä tarkoittaa tietenkin mahdottoman paljon erilaisia asioita eri
tasoilla ja eri tavoilla. Ennen kaikkea tämä tarkoittaa, että sosialidemokratia
näyttää sanoin teoin ymmärtävänsä työtätekevien ratkaisevan merkityksen ja
arvon. Ja sen tulee perustua vuorovaikutukseen ja kykyyn arvioida olevan ja
tulevan ajan ihmisen vapautuksen vaatimukset.
110 vuoden ikäisestä Forssan ohjelmasta on suuri osa julkisen sektorin
tehtävistä totutettu. 50 vuoden takainen
Rafael Paasion pari piirua vasemmalle puhe tarkoitti, että meidän vasemmalla
puolella ei voi olla neljännestä kansasta. Niinkin on käynyt.
Puoleen linjana hyväntekeväisyys on yhtä väärin ja rajoittunut, kuin on sanoa,
että meidän tehtävämme on vain rikastumisen estäminen tai maapallon pelastaminen. MR
Tämä kirjoitus on kirjoitettu 2014 vuoden alussa
ja se oli tarkoitus julkistaa pamfletissa, jossa olisi ollut muitakin suunnan etsijöitä. Toimituskunta ei aikeessaan onnistunut. Aihe ei ole vanhentunut ja siksi tämä nyt tällä palstalla.
