Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Sirpa Hagsberg: Kysytään kirjaston käyttäjiltä

VALTUUSTOALOITE 4.9.2017 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsittelee kokouksessaan 6.9.2017 kirjaston
kehittämissuunnitelman.  Suunnitelmatyö
alkoi jo 2014 ja kaupunginhallitus merkitsi kehittämissuunnitelman tiedoksi
kokouksessaan 23.3.2015.

 Kehittämissuunnitelman
käsittelyn jälkeen on tapahtunut muutoksia:

1.

Uusi kirjastolaki tuli
voimaan 1.1.2017.

2.

Yläkoululaisille ja
nuorille tehtiin kirjaston käyttöä koskeva kysely syksyllä 2016.

3.

Postin tilat Tullikatu
11:n alakerrassa vapautuvat 1.12.2017.

Yläkoululaisille
ja muille nuorille osoitettua kyselyä ja sen huomioimista päivitetyssä kehittämissuunnitelmassa
pidämme erityisen hyvänä asiana.

Me
allekirjoittaneet esitämme, että kaupunki varaisi vielä kaikille kirjaston
käyttäjille mahdollisuuden lausua mielipiteensä kirjaston
kehittämissuunnitelmasta tilaratkaisuineen ja huomioisi mahdollisuuksien mukaan
uudet ideat.

SDP:n valtuustoryhmä

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi