Mikko Rönnholm

Saunan lämmityksestä Fortumiin

Saunan pesä 20220725

Saunomisessa on tiivistetty suomalaisen mielen hallinta:

”Kun soivat kiukaan mustat urut, niin unohtuvat arjen surut”

Saunan pesän sytyttäminen on suurien tai pienten pohtimisen paikka.

Ensinnäkin ympäristön ja tehokkaan energian kannalta on tärkeää sytyttää puut päältä. Me epäuskoiset olemme joutuneet opettelemaan – kuten niin paljon muutakin – vaimon kovan koulun kautta.
Vetoluukun säätäminen opitaan käytännön kautta ja tarpeen mukaan. Hyvä on kuitenkin muistaa, että hiili, jota puussa on puolet, palatakseen täydellisesti tarvitsee riittävän kuumuuden ja se taas oikean ilmasuhteen eli tarpeeksi happea palamiseen, mutta ei liikaa ilmaa siinnä kun on viidesosa happea ja pääosa typpeä.

Ja sitten polttamisen pienhiukkasten syntyminen   eli terveyden haitat, nekin tarvitsevat kunnollisen palamisen. Pienpoltto ei , vaikka sitä koko maailman sivun tehty, ei ole haitatonta, mutta se on yksilön  ja yhteiskunnan  kokonaisedun  kannalta vähintään yhtä hyväksyttävää kuin ydinvoiman rauhanomainen käyttö.

Pitkään oli itsestään selvää, että metsiin puun korjuu yhteydessä jäävän hakkuutähteen kerääminen on  fiksua, niinpä meidänkin puut ovat sellaista puunjalostukseen kelpaamatonta lähistöltä kerättyä. Tässäkin uskon, että hiilinielu ja metsän lannoitus sietävät  kaiken  korjuun, minkä lämmittäjä jaksaa kerätä, sahata ja pilkkoa. Ja sitä hommaa kesällä tehdessä hetkittäin usko luonnon biodiversiteetin hyödylliseen horjuu, kun lajikirjon edustajat tuppaavat silmän suuhun ja iholle.
Mutta sitten saunassa hien pois pesemisen yhteydessä myös kutinatkin helpottuvat ja usko tieteisiin palautuu.

Fortum – Uniper- Venäjä eivät anna rauhaa

Tänä kesänä kuitenkin Lounais-Suomen Sähkön piirimiehen  poikana ja  energia-alalla itse työtä tehneenä ensin  Naviren kehitystehtävissä , sitten Imatran Voiman hallinnossa mukana olleena ja Fortumissakin bisneksiä etsineenä sekä paikallisia energian tuotanto ja siirtoyhtiöitä  johtaneena on kaikenlaista uutisia seuratessa mielessä pyörinyt monia menneitä tapahtumia ja uusia kysymyksiä.

Kun tarina olisi  yhdellä kerralla liianpitkä, niin tähän kohtaan tiivistän kaikkein konkreettisimmat tuntemukseni kahteen osaan

  1. Terhakkaalle Tytti Tuppuraiselle sanoisin, että paras on hyvän pahin vihollinen. ja piru piilee yksityiskohdissa
  2. Fortumin johdolta ja tilintarkastajilta ja kaikilta käytetyiltä asiantuntijoilta joutuu kysymään, että miten tulikaan kotiläksyt tehtyä soitelleen sotaan lähdettäessä. Näin asiantunteva kollegani asian tiivisti:

”Kun kuuntelin tänään kommentteja Uniper-dealistä, en voi välttyä johtopäätökseltä, tässä selitellään asiaa, johon osaava liikkeenjohto ei olisi koskaan joutunut.

Tapauksen juurisyy on kaasupositioiden riittämätön suojaus tai huonot kaasun myyntisopimukset.

Riittämätön suojaus on operatiivisen johdon kardinaalivirhe.

Jos kaasusopimukset ovat huonoja, se olisi pitänyt ehdottomasti huomata due-diligense prosessissa ja jos niitä ei voinut muuttaa koko kauppaa ei olisi ikinä pitänyt tehdä.

Jälkimmäisestä laiminlyönnistä ovat viime kädessä vastuussa  Fortumin laki- ja talousjohto.

Tämä kaikki sanomani on tietenkin jälkiviisautta tai tiedon puutetta, mutta olen mieltä siitä, että Fortumia on viime vuosina johdettu erittäin huonosti.

 

Tietenkin nykyinen maailmanpoliittinen tilanne on lisännyt vaikeuskerrointa. Ja tietenkin tärkeintä on ratkaista  asiat nopeasti kuitenkin  muistaen, että tämä liittyy olemassaolomme suuriin kysymyksiin demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen puolustamiseen ja ilmastomuutoksen hallintaan.  Poliittisten päättäjien on osattava erottaa olosuhteiden muutosten vaikutukset ja yritystoiminnan piiriin kuuluvat  asiat toisistaan.

Ilmaantunut  poliittinen jälkiviisastelu on imelyyden lisäksi  väärämielistä enkä usko eduskunnan Fortumin asioihin sekaantumisen tuottavan mitään positiivista lisäarvoa ei suomalaisille suoraan eikä Fortumin omistuksen kautta välillisesti.
Poliittinen populismi on kallista huvia.
Eikä tietenkään pidä unohtaa hyvän hallinnon soveltamista asianmukaisiin jälkikäteisarvioihin. Niihin näyttää olevan aihetta, kuten kollegani selkeästi yllä esitti.

Sen sijaan poliittisesti tärkeintä on, että vedetään poliittista linjaa valtion omistuksesta ja sen hallinnoimisesta.
Aivan erityisesti pitää   arvioida  Fortumin rooli.
Se on sitten toisen kerran asia

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

2 vastausta artikkeliin

  1. Tilintarkastaja Pauli Vahtera blogissaan: ”Fortum antoi tammikuun 5. päivänä tänä vuonna 2022 Uniperille kahdeksan miljardin lainan ja lainatakauksen. Syynä 8 miljardin rahan antamiseen saksalaiselle energiayritykselle oli Uniperin viime vuonna tekemät 10 miljardin euron tappiot johdannaispelissä. Kyse ei ollut kaasun hinnasta, saatikka Ukrainan sodasta, joka alkoi helmikuussa 2022. Kriisin yhdistäminen Ukrainan sotaan on vain puliveivausta, jolla huonot päätökset selitetään parhain päin.”

  2. Markku Vuotin kommentti ei tullut perille eikä näin ollen näy tässä kohdassa.
    Hänen mielipiteensä on luettavissa kirjoituksia pastalla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa