Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Riita halki

Karvetin neuvottelijat 20191022

Karvetin kaupasta yhtenä Naantalin merkittävänä yksittäisenä tapauksena casena olen puhunut  julkisesti Naantali-päivänä 2010:

Mutta helppoa ei ole asioiden ja ihmisten erillään pitäminen. Yhtenä esimerkkinä tästä oli Karvetin kauppa, joka oli ensimmäinen suuri asia vuoden 1968 kunnallisvaaleista alkaneella valtuutetun urallani. Se oli suuri periaatteellinen kysymys eikä kyseessä ollut pienet rahatkaan: kolme miljoonan markka nykyrahassa 4.5 miljoona euroa. En käy kysymyksen sinänsä varsin mielenkiintoisia yksityiskohtia selvittämään, sen sijaan nostan periaatteellisia kysymyksiä esiin:
Raakamaantarve on ollut kasvavien yhdyskuntien suuri pulmakysymys.
Asuntoja tarvittiin; Uusia ja asianmukaisia paikkakuntalaisille ja tietenkin myös kaupunkiin muuttaville. Karvetin tila oli keskeisimmällä paikalla, kuten hyvin tiedämme. Ja tämän tietenkin tiesi tilan omistajakin. Tilan omistajan hintanäkemys ylitti tilan maatalousmaan hinnan ja näin ollen esiin nousi ansiottoman arvonnousun ongelma. Eli maan arvo nousi yhteiskunnan toimenpiteiden ansioista.
Tästä näkökulmasta ei ole ihme, että sosialidemokraatit pitivät alempaa hintaa oikeudenmukaisempana, kun taas porvarillisella puolella hyväksyttiin yksityiselle kuuluvan korkeampi hinta. Tämän periaatekysymykseen sotkeutui myös henkilökysymys. Vanhaisäntä Einari Karvetti tunnettiin eikä hänellä pelkästään ollut ystäviä ja sitten tietenkin tuo kateuskin vielä. Juttu ajautui periaateruutuun. Vasemmalla sanottiin, että maksetaan liikaa, kun taas oikealla sanottiin, että te jarrutatte kehitystä ja asuntorakentamista ei voida toteuttaa. Tämä päätösprosessi tuo esille politiikan yhden pulmallisen asetelman: Oikeudenmukaisuus vastaan tarkoituksenmukaisuus; Yksityinen oikeus vastaan yleinen tarve.

Ristiriitaa ei voi poistaa ja siksi se ratkaistava poliittisesti. Ja ratkaisu on yleensä se, että viisaampi antaa periksi, vaikka oikeampaa olisi, että molemmat joustaisivat, kuten muuten sitten Karvetin tapauksessa lopulta kävi.

Miten tuossa tapauksessa kävi, kun molemmat osapuolet joustivat?

Olin pitänyt kaupan ensimmäisessä käsittelyssä maanantaina 20 pnä lokakuuta 1969 kaupungin valtuustossa pitkän ja seikkaperäisenpuheenvuoron. Pöytäkirjamerkinnäksi oli tullut, että pidin hintaa liian korkeana enkä tarvetta riittävänä.

Kiinteistöinsinööri Arto Leinonen sanoi seuraavana päivänä, että

”pidit puheen johon et tainnut itsekään uskoa”.

Arto ei ollut ihan väärässä, kaupan kaatuminen olisi ollut kaupungin kehityksen kannalta onnetonta vaikka se olikin kova lähes ylivoimainen rasitus kaupungin taloudelle, lainakanta nimittäin kasvoi 60 prosentilla kertaheitolla. Ja sen takasin saaminen tuli vaatimaan veronkorotuksia ja kesti vuosia ennen kuin kaupunki pääsi voitolle. Mutta ratkaisevaa sijainti: Karvetin tila oli Naantali Raisio akselin parhaalla paikalla maatien ja radan välissä.

Oman muistini mukaan puheessani myös perustelin, että jos Mauri Karvetti olisi kaksi vuotta aikaisemmin hyväksynyt sosialidemokraattien tarjoaman alemman hinnan ja olisi sijoittanut sen summan esimerkiksi teollisuusosakkeisiin olisi hän tienannut paljon enemmän kuin nyt tarjottu korkeampi kauppahinta oli.

Kauppaan liittyi se erikoisuus, että Mauri Karvetti oli ostanut tilan isältään 200.000 markalla eikä siitä ollut kulunut vielä kymmentä vuotta eli hän olisi normaalissa kaupassa joutunut maksamaan huomattavan veron. Tilan pakkolunastus oli laillista, mutta sen tärkein vaikutus oli kauppasumman saaminen verottomaksi. Siinä julkinen moraali venyi yksityisen hyväksi.

Pakkolunastuksen määräaika oli kulumassa 23.10.1969 eli kolmen päivän päästä umpeen, joten ratkaisun piti tehdä nopeasti.
Siis takaraja painui päälle ja siksi rohkaisin mieleni ja soitin tiistainaamuna 21.10 Mauri Karvetille.

Kerroin hänelle, että pidän vahinkona, jos kaupunki ei noita maita saa, mutta samalla sanoin, että asia oli SDP:n ryhmässä mennyt periaateruutuun. Edesmennyt ryhmän vaikutusvaltainen ja asiantunteva jäsen Lasse Kangas oli perustellut oikean hinnan olevan alemman ja se oli juurtunut sosialidemokraattien mieleen. Kun kaiken lisäksi nyt olimme saaneet paljon haukkuja kaupan kaatamisesta, emme tietenkään ilman, että myyjä liikahtaisi, voi asiaa uudelleen ottaa käsittelyyn.
Suhteellisen lyhyen puhelun jälkeen pääsimme yhteisymmärrykseen: Riita halki.
Sovimme, että kun minulla ei ole oikeuksia neuvotella, niin tulemme neuvottelemaan asiasta ja sopimaan kaupasta tältä pohjalta.

Niin sitten otimme pikapalaverissa asian esiin ryhmässämme, jossa kaikki Viljo Turusta lukuun ottamatta hyväksyivät esityksen eli asia oli meidän puolesta selvä.
Esitimme asian kaupunginjohtaja Jaakko Kalkaalle, joka hyväksyi neuvottelu ehdotuksemme. En tiedä oliko Karvetti ollut häneen yhteydessä.

LSO:ssa neuvotellaan.

Kaupunginjohtaja sopi tapaamisen ja niin menimme tiistain iltapäivällä 21.10.1969 neuvotteluun kaupunginjohtajan johdolla. Ikään kuin ulkopuolisena asian osaisina edustimme me Jorma Salmikivi, Reino Penttinen ja Mikko Rönnholm sosialidemokraatteja. Neuvottelupaikka oli Lounais-Suomen Osuusteurastamon pääkonttori Turussa. Vastaaottajana oli toimitusjohtaja Mauri Karvetti ja mustat kahvit.

Neuvottelu alkoi sitten kummallisesti: Jaakko Kalkas sanoi, että nyt sosialidemokraattien on vaan syytä hyväksyä Karvetin vaatimus, sillä hän ymmärtää täysin myyjän vaatimuksen. Kalkas oli mahtipontisesti kirjoittanut (ote ohessa) valtuustolle. Korkeasta hinnasta puhumine on yhtä turhaa  jahkailua kuin postimaksujen tai viina hinnan   kalleudesta valittaminen

Silloin taisin puutua puheeseen ja sanoi, että kysymys on kompromissin hakemisesta ja toivomme, että myyjä ymmärtäisi asenteemme ja perääntymisen mahdottomuuden.

Karvetti muistaakseni kysyi, ”mitä ehdotatte”.
Sanoin kuten puhelimessa, että riita halki. Sitten laskimme tuon keskiarvon. Lyhyen eleettömästi Mauri Karvetti sanoi hyväksyvänsä, mutta toivoi ettei aiheesta elämöitäisi. Sen lupasimme. Kättely ja kotiin.

Asia esiteltiin valtuuston puheenjohtaja Harri Airiselle, joka ei niuhottanut, vaan piti asiaa hyvänä ja niin sitten valtuusto kutsuttiin pikaistuntoon seuraavaksi eli keskiviikoksi 22.10.1969.

Päätös syntyi puheitta Airisen yhdellä nuijan kopautuksella. Asia oli loppuun käsitelty.
Asia sai julkisuudessa vääristyneen kuvauksen: Siinä Turun Sanomien toimittaja kertoi, että sd-ryhmä oli vaatinut hiljaista käsittely, kun eivät kehdanneet kertoa muuttaneensa mielensä.

Sain opetuksen, että vaikka me lupasimme, ettei Turun Päivälehti repostele juttua, ei Karvettilla vastaavasti – luonnollisestikaan- ollut keinoja sosialidemokraattien arkivihollisen Aimo Oriston yksipuolisen jutun estämiseen.
Myöhemmin kerromme mekin versiomme omassa lehdessämme. Karvetit eivät tästä tykänneet. Kun sitten muistutin Oriston jutusta sovimme tämän ja jatkoin Einari Karvetin kanssa yhteisiä harrastuksia, keskusteluja yhteiskunnallisista asioista. Sain häneltä Karvetin suvulle tarkoitetun kirjan Karvetin tilan vaiheista saatteella, että kun olet tilan kohtaloon merkittävästi vaikuttanut.

Mauri Karvetin tapasin myöhemmin ollessani kansanedustaja kuulemassa hänen näkemyksiään elintarviketeollisuudesta. Välimme olivat korrektit ja jonkinlaista lämpöäkin oli havaittavissa tavatessamme sairauden pyörätuoliin pakotetun vuorineuvoksen kulttuuritilaisuuksissa.

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi