Kirjoitin Paavo Lipposen muistelmien julkistamisen jälkeen jutun tällä palstalle: Paavo Lipponen ei teeskentele https://www.sdpnaantali.fi/blogi/paavo-lipponen-ei-teeskentele/.
Nyt kun olen kirjan lukenut , niin lisää siihen, että kirja on tarkkaa dokumentointia. Olematta asiantuntija arvioimaan tieteellistä työtä , voisin tästä löytää vaikka sellaisen teeman: EU:n huippukokouksen kahdeksaan vuoden ajalta. Siinä on väitöskirjan ainekset.
Kirjan tekeminenkin on ollut kova ponnistus; ei ihme, että kirjoittamien kesti kymmenen vuotta. Arvostelu kirjasta ovat olleet pintapuolista henkilöristiriitojen referointia. Lyhyen kommentin on aiheesta kirjoittanut eniten arvostelua saanut Erkki Tuomioja, joka aloitti FB.ssä
Olen nyt saanut kirjastosta lainaksi ja luettua Paavo Lipposen Valtionhoitaja-muistelmat. En tunne erityistä halua sen kommentointiin, mutta kun olen Tarja Halosen jälkeen selvästi eniten mainintoja kerännyt henkilö tässä teoksessa, joudun jotain kuitenkin tätä koskeviin odotuksiin vastaamaan.
Eki oli kutsuttu julkistamistilaisuuteen ja oli saanut kirjan kustantajalta, joten kirjastosta lainaamine ei olisi ollut tarpeen muuta kuin osoittaakseen välinpitämättömyyttään, joka ehkei ole edes totta.
Pitkä jonotusaika kertonee, että kirja kiinnostaa, voisi olla oikea johtopäätös.
Tuoniojalta tulee myös tunnustusta:
Arvokkainta kirjassa on Suomen ja Venäjän suhteiden kehityksen arviointi ja käsittely Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Lipponen kokee tarpeelliseksi kertoa ilman jälkiviisautta miksi ja miten päätyi Nord-Stream 2:n lobbariksi ja miten tästä eteenpäin.
Mielestäni kirjan osat jossa analysoidaan EU:n ja Venäjän kehitystä olisivat voineet olla erillisiä opuksia.
Arvelen, että niitä olisi jaksettu lukea enemmän, sillä kronologinen osa on puuduttavaa, kun tapahtumiin liittyy tolkuton määrä ihmisiä ja paikkoja.
Lopun osissa on selkeää ja iskevää kerrontaa, jossa korostuu asioiden monipuolinen tuntemus ja selkeä analysointi. Paavo on joutunut kamppailemaan fyysisen kuntonsa kanssa, mutta pää ja muisti pelaavat hämmästyttävän hyvin.
Olen edellisessä kirjoituksessa arvioinut Erkki Tuomiojan ja Tarja Halosen suhteiden taustalla olevan Helsingin sd-piirin sisäiset kamppailut. Tämä näkemys on vahvistunut. Mutta voi varmaan myös löytää talouspoliittisia eroja ja tietenkin suhtautuminen Kokoomukseen / Keskustaan on selkeä erottava tekijä.
Molemmat Paavon kanssa kilpailleet niin Eki kuin erityisesti Tarjakin ovat kuitenkin saaneet uransa merkittävimmät paikat Paavolta. Tämä kertoo viileästä harkintakyvystä ja yhteisen edun etusijalla pistämisestä.
On luonnollista, että Paavo kismittää vuoden 2003 vaalit ja Irak / Bush tapaus. Se oli raukkamainen episodi meidän demokratiassamme ja siinä kyllä viekkaudella ja vääryydellä vietiin harvinainen vaalivoitto. Luulen, että Tarja Halosen julkinen innostus Anneli Jäätteenmäen voitosta ei ole voinut jäädä Paavolta huomaamatta. Hän ei suoranaisesti koplaa jutussa presidenttiä peliin, mutta
kirjan kuvavalinnassa on selkeä viesti tuohon suuntaan.
Paavon itsekehua on arvosteltu. Onhan sitä siellä, mutta vaatimattomuudella briljeeraamien ei sekään ole tarpeellista. Ja vois Paavo lisätä vielä listaansa, että hänen puheenjohtaja kaudellaan valittiin Suomeen kaksi sosialidemokraattia presidenteiksi Ahtisaari ja Halonen ja kolmannenkin eli ensimmäisen valmistelussa Paavo oli mukana vara Manuna.
Kyllä kiistattomasti Paavo Lipposen hallituskaudet olivat menestys, joka näkyy kirjaan lainatussa grafiikassa.
Paavo poikkeaa monista sd-politiikan huippunimistä siinä, että hän ei ole noussut johtoon vaaleissa, vaan hän on tehnyt pitkän työn ohjelmallisessa valmistelussa ja samalla hankkinut ulkosuhteiden hoidossa laajan verkoston, josta oli valtava hyöty.
Paavo tuli puheenjohtajaksi siksi, että häntä nuorempi lahjakkuus kompuroi pankkiasioissa ja siitä seurasi, että tuli aikoinaan yllätysvalinta, jota ei ehditty kunnolla valmistella eli juntata. Ja niin Paavo esiintymisellään voitti puheenjohtajavaalin. Se teki hänestä itsenäisemmän ja vahvemman.
Paavon kärsimättömyyttä jatkuvaa yleiskeskusteluun on pidetty huonona johtamisena, epädemokraattisenakin. Mutta puoluetta johdetaan edestä rohkeasti ja riskejäkin ottaen. Muun laatuisesta tavasta ei ole hyvää seurannut. Jatkuvan viisastelun sietämine ja jatkuvaa parhaan mahdollisen etsiminen on usein hyvän hylkäämistä. Eskon puumerkkejä politiikassa mukana olijat haluavat eikä harvinaista ole sekään, että väärin sammutettu- asennetta löytyy.
Paavo Lipponen puhuu harvakseltaan ja kirjoittaa lyhyesti. Mutta hän kuuntelee; jopa niitä, joita pidetään vaikeina tapauksina. Hän voi jopa ottaa huomionkin hänelle esitettyjä toiveita.
