Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Orasen Manu on todentuntuinen fiktio

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Manu romaani on taitavasti kirjoitettu elävä  tarina

Huippukirjailija Raija Oranen on Arja Räsäsen pikkusisko. Niin ja Arja Räsänen on Jorma Räsäsen vaimo. Ja molemmat ovat olleet aktiiveja Naantalin Työväenyhdistyksen puuhissa; Jorma jopa yhden välivuoden puheenjohtajana ja Arja monissa tehtävissä tähän vuoteen asti NTY:n säätiön valtuuskunnassa.

No tässä harhaannuin sivupoluille, mutta jatkan kuitenkin lupaa saamatta kertomaan, että Jorma  ylpeänä kertoi tästä kuuluisasta kälystään, jonka kanssa heillä oli ollut poliittisia linjakeskusteluja, joiden perusteella Raija Oranen tuli luokitelluksi tulipunaiseksi ja muutenkin erikoiseksi.
Kirjailija on itsekin kertonut muuttaneensa radikaalista elämäntapojaan, joten yllä kertomani liittyy menneeseen aikaan. Ja niinpä päättelenkin kirjan perusteella, että kirjailija ei ole Naantalissa kulkenut, kuten jatkossa ilmenee, kun hän ei erota Kaivohuonetta Seurahuoneesta.

Unto Hämäläinen on kirja-arviossaan Hesarissa kertonut, että kirjaa lukiessa on kuin istuisi heidän Tellervon Ja Manun illallispöydässä.

Puuttuvat päiväkirjat korvaa lähteenä Tellervo Koivisto. Hän on vuosikymmenten aikana haastatteluissa, kirjoituksissa ja kirjoissa kertonut runsaan määrän yksityiskohtia Koivistojen elämästä. Ilman Tellervo Koiviston kertojan lahjoja sekä avoimuutta ja suorapuheisuutta me suomalaiset emme tietäisi järin paljon Mauno Koivistosta.
Oranen on osannut taitavasti käyttää Tellervo Koiviston kertomuksia ja oivaltanut, miten pariskunnan jatkuva vuoropuhelu toimi. Sanailussa oli sellaista pientä kirpeyttä. Kirjaa lukiessa tuntuu kuin istuisi samassa illallispöydässä heidän kanssaan.
Eräänkin kerran lentopallokaverit houkuttelivat presidenttiä lähtemään Kultarannasta jatkoille Naantalin Seurahuoneelle, tosin porukalla pohdittiin, mahtaisiko presidentti päästä myöhäiseen aikaan sisään. Rouva siihen arveli, että kyllä presidentti pääsisi Seurahuoneelle sisään, mutta ei pääse Kultarannasta ulos.
Kaappasin Hämäläisen arvioin kuvituksesta juttuun oheisen niin paljon kertovan kuvan!

En tiedä oliko Tellervon asenteeseen vaikuttanut oma kokemus Kaivohuoneesta.

Nimittäin ainakin kerran – silloin yhdessä Tellervon kanssa – Manu poikkesi Kaivohuoneelle.
Kultaranta- Naantali ottelu oli päättynyt – kuten tapana Koiviston aikana oli – lentopallossa Kultarannan voittoon ja tunnelma Kailossa oli hyvä.
Manu huomasi, että väki alkoi katsella ympärilleen, etteikö nuo jo ymmärrä lähteä. Niin hän taisi alustaa kysymystään,
– että mitä teillä on mielessä.
-Tunnustimme, että Kaivohuoneelle ajateltiin mennä.
– Mitäs sanot vaimo, jos mekin ja sitten hän jatkoi, että kyllä kapakkaan voi mennä ennen 11, silloin vielä saa olla rauhassa.

Toisin kuitenkin kävi: Kun saavuimme Kaivohuoneelle oli siellä jo orkesteri aloittanut. Meidät ohjattiin kahvipöytiin siinne sivusiivelle kauemmaksi orkesterista. Mutta Naantalissa kaikki on toisin; jo silloin vähän 10 jälkeen yksi koulu- ja luottamusmieskaverini tryykäsi hakemaan presidentin rouvaa. Yritys kilpistyi turvamiesten ohjaukseen eikä siitä jäänyt muutakaan kuin yhden sorttinen muisto.

Kirja on viihdyttävää luettavaa ja samalla siinä kuitenkin sellainen etäisyys, sellainen mihin useampaankin kertaan tavanneet ja ystäviksikin luokitellut tunsivat häntä kohtaa. Kirja tuo mieleen viimeisen tapaamisen, jolloin Manu ei selvästikään enää tuntenut ja kun Tellervo häntä valisti, niin nopeasti hän ikään kuin palasi jostakin siihen hetkeen. Se oli muistutus kaiken vahvimmankin ihmisen rajallisuudesta.

Tellervon kanssa vielä myöhemmin puhuttaessa hän kertoi sairautensa kanssa kamppailevan Maunon lukevan vanhoja kirjoaan pitääkseen itsensä kiinni elämässä. Joten kun kirjan kertomukset kietoutuvat noihin aikoihin, niin kyllä siinä hauras Manu silmiin tuli.

Tärkeistä asioista kirja toi esille jotain sellaista melko yleistä käsitystä muutamista tärkeistä tapahtumista: Kekkosen tapaamisten jäätävyys ja se, että Koivisto päätti pysyä hiemean matkan päässä valtaansa suojelevasta presidentistä.

Manun presidentiksi nouseminen SDP:n sisällä oli monipolvinen ja jännittävä tarina. Monilta osin julkisuudessa piilossa olleilla tapahtumilla oli merkittävärooli.
-Ei aina ole sitä, miltä näyttää, ei ole politiikassa harvinaista.
Manu itse eikä monet muutkaan lähellä olleet eivät ole dokumentoineet kaikkea. Orasen tulkinnan mukaan välit Kalevi Sorsaan  olivat etäiset eikä arvostavat. Presidentti pelistä oli kysymys. Sorsa oli Kekkosen luottomies, joten todennäköistä on, että he eivät Manua pääministeriksi vuonna 1979 nostaneet ilman taka-ajatuksia; kuplaa siinä puhkaistiin.
Kalevi Sorsan ura oli komea ja hän jatkoi solidaarisena presidentin tukijana selvästi huononsi omia mahdollisuuksia Koiviston jälkeisessä presidenttikisassa  odottamalla Koiviston ilmoitusta jatkoaikeista liian kauan.

Tässä kirjassa Koivisto tuskailee – tuntee oman tunnon pistoksia pankkikriisistä. Hänen kohdistuneet syytteet painoivat häntä. Tämä fiktio on totta tai sitten ei.
Muodollisesti presidentillä ei ollut talous ja rahapolitiikassa päätöksentekijän asemaa. Tosiasiallisesti hänen sanomisillaan oli painoarvoa entisen Suomen Pankin pääjohtajana ja asiantuntijana varsinkin Esko Ahon kokemattoman hallituksen aikoina.
Me säästöpankkilaiset otimme vastaan hän kylmäkiskoisen kuoleman tuomion säästöpankeille murheellisina ja pettyneinä
– ryhmää joutaa mennä taisi olla Maun raaka sanoma.
Omasta puolestani yritin hänelle ryhmän puolesta puhua, vastaus oli vaikenemista ja yleisen koko rahoitus järjestelmän kestävyyden merkityksen korostamista.
Säästöpankkien pilkkominen ja siten muiden pankkien vahvistaminen voi olla perusteltua kokonaisuuden kannalta, niin jälkeenpäin olen ajatellut tuon operaation jälkipuinnin yhteydessä oikeudessa perusteettomiin kanteisiin vastatessani ja tuomioita saaneita surressani. Eli ei se ihan kohtuutonta ole, vaikka Manukin jonkin pistoksen näistä ja monista muista kovan politiikan kärsijöiden kohtaloista on kantanut.

Mauno Koiviston uran kokonaisuuteen tämä on pikku juttu. Se ei saa vähentää hänen saavutuksiansa suurta arvoa Suomen ohjaamisessa todelliseen parlamentarismiin. Vielä sitäkin merkittävämpää on hänen ulkopolitiikan johtajan roolinsa Suomen aseman turvaamisessa kaoottisten maailman – eritysesti Neuvostoliitto – Venäjän –  murrosten keskellä. Me pääsimme liittymään pystyssä päin Euroopan Unioniin. Ei huono saavutus yhdeltä presidentiltä.

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa