Mikko Rönnholm

Niin kaikki muuttuu

Kesän merkki 20190428

 

Rantakioski on tärkeä monet maailman menot nähnyt symboli. Kuvissa se esiintyy kirkosta seuraavana.

Viimeisen neljän vuosikymmenen ajan se palvelut ovat toimineet esimerkillisesti. Paikallista yrittämistä parhaimmillaan. Taas filmitähti Leilan ystävälliset kasvot myivät pikku tuotteita ja siinä Sivussa hän toimi turistioppaana. ”Mistä täältä löytyy sitä pyhää vettä, kyseltiin. No eihän meillä ole sitä ollut, ellei sitten katolisen luostarin aikoina. Terveysvettä sen sijaan saatiin Viluluodon lähteestä, joka on kuivunut ja nyt pitää vesi juoda Rantakioskin, Merisalin, Amandiksen tai Antoniuksen tarjoamana ja tehdä aikamatka ajatuksissa vaikkapa kirkossa.

Leilan mukaan ulkomaisia turisteja on liikkeellä yllättävän paljon enemmän kuin naantalilaisia.
Tuo pieni, mutta hyvin varustettu piste tarjoaa nytkin lumisateessa kulkijalla lämmintä juomaa ja muuta mukavaa. Vieraanvaraisuutta hoidetaan sivutoimena. Kiitos siitä.

Kirjoitus on parin vuoden takainen.

Nyt kipsa on kiinni. Kaupunki kerrotun mukaisesti yrittää sitä vuokrata.
kerrotaan, että hinta on kova ja vuokra-aika lyhyt. Vaikea tietää, mistä on kysymys, kun kukaan ei tiedä tai jos tietää, niin väärin.

Konsulit valvokaa ja huolehtikaa,

että Rantakipsan loistava menneisyys, josta vielä kiitokset ahkerille entisille pitäjille, voisi saada arvoisensa jatkon. 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa