Nesteen kurssikehitystä seurataan nyt silmätarkkana. Ja tietenkin jälkeen päin ollaan viisaita.
Neste tarinassa on ajallemme tyypillistä voimakasta heiluntaa: Maailman markkinat ovat arvaamattomat; ne keikuttavat suuriakin laivoja, mutta pienemmät ovat lastuja laineilla.
Nesteen kohdalla näyttää olevan myös niin, että projektin sääntöjen mukaisesti syyttömät tuomittiin ja syylliset palkittiin. Risto Rinne investoi liikaa uusiutuviin, joista hedelmistä Matti Lievosesta tuli sankari., joka esti Naantalin kehittämisen ja läpiajoi Naantalin lopettamisen.
Vihreä siirtymä on jalo asia eikä ollut tyhmää mennä lähelle markkinoita pienellä osuudella.
Mutta olisiko voinut sitä siirtymää tehdä enemmän Suomessa? Olisiko kannattanut pyörittää Naantalia vielä korkeiden marginaalien aikana ja olisiko voinut sinä aikana aktiivisemmin osallistua suomalaiseen vety- ja ammoniakkihankkeisiin, joihin Naantali näyttäisi hyvin sopivan.
Tämä kontrafaktuaalista viisastelua osaltaan, mutta en voi sille mitään, että jalostamon ja Nesteen aktiivisena puolustajana olen joutunut mieleni pahoittamaan. Jopa siinä määrin, että myin Fortumin palveluksessa samani muutaman sadan kappaleen optio-osakkeet, kun Neste teki Naantalin jalostamon lakkauttamispäätöksensä.
Ja mikä nyt mahtaa olla meininki, kun yhtiölle haettaa uuta vauhtia, kun Matti Lehmus joutui lähtemään aikaisempien päätösten seurauksena. Ehkäpä turhaksi huoleksi luokiteltu huoltovarmuuskin nousee johonkin rooliin. Naantali typistäminen pelkäksi valtion polttoainevarastoksi, olisi kuitenkin liian monta askelta taaksepäin siihen aikaan, kun sotatilalailla valtion pakotti Naantalin myymään alueet maanalaisen poloaineiden varastoinnin tarkoituksiin.
Onkohan kaivinkoneet jo tämänkin peruskiven hävittäneet
Eksyin jotain kautta lukemaan blogisi, ja ilahduin siitä, että joku muukin ajattelee samalla tavalla Nesteestä, ja Naantalin jalostamosta jota ei enää ole.
Synnyin 1975 syksyllä, ja ehdin vielä Raadenkin viimeisinä vuosina ihmettelemään kotipihamme mäestä pikkupojan silmin ikuiseksi luultua liekkiä, joka korvasi hienosti
uudenvuoden raketit. Nesteen liekin sammuttua viimeistä kertaa tunsin jonkinlaista surua maamerkin katoamisesta, ja jalostamon purkutöiden aikana tunne vahvistui entisestään.
Aloin ostaa Neste aiheisia kirjoja, sekä siinä ohessa vahingossa keräilemään talteen Nesteen historiaan liittyvää materiaalia. Kaikki se työ joka vaadittiin jalostamon syntymiseen, oli hengästyttävää pitkää ja raskasta tietä. Strateginen sijoituspaikka, joksi valikoitui Naantali, saa jälleen tässä nykyisessä maailmantilanteessa aikaan monia kysymyksiä ja ajatuksia. Uskon siihen, että vuorineuvos Raade olisi idealistina suunnitellut vähintäänkin yhteistyötä vihreää vetyä, ja ammoniakkia tuottavan yrityksen kanssa, ja pientä Naantalin jalostamoa olisi kehitetty sekä muunnettu käyttämään erilaisia biomassoja, tuottamaan vaikkapa lähiseudun polttoaineet sekä voiteluaineet, eikä sitä olisi ainakaan purettu maan tasalle turhankin kovalla kiireellä. Sääli sinänsä että Naantali, paikka josta kaikki sai alkunsa koki tämän kohtalon. Nesteen tarina on kiehtova, mutta miten se jatkuu, sen aika näyttää. ”Tällä paikalla on syntyvä suurta, sanoi Raade” ja näihin sanoihin on hyvä päättää tämä kirjoitus.