Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Kärpäsenä katossa

Kärpäsen
katossa.

Tasavallan
presidentti Sauli Niinistö käsitteli Kultarannan keskustelutilaisuuden
avajaispuheessaan maailman muuttumista ja sen vaikutuksia Suomen turvallisuus- ja
ulkopoliittiseen asemaan. Puhe oli valmisteltu ja siinä oli Niinistön henki päällä
ja oman sormen jälki. Presidentti oli melkeinpä pakahtua innostuksestaan
mennessään asioihin tarkoituksella provosoiden ja kuitenkin vahvasti omaa
kantaansa viestittäen.

  • Kukaan meistä ei pysty sanomaan, missä
    maailman mahti makaa parinkymmenen vuoden kuluttua. Aiemmin läntinen raha
    puhui, nyt läntinen velka kahlehtii. Se on valtava muutos, jos on tottunut
    paukuttamaan nuijaa ja nyt huomaa olevansa nuijan alustana
    .

Se oli Niinistöä, mutta kyllä siinä oli jotain vanhempaa tuttua, tarkoitan
koivistomaista.

  • -Tiukkana talousmiehenä tunnettu
    Niinistö sivusi talouspolitiikan lisäksi puheessaan myös valtapolitiikkaa.
    Niinistö puhui myös EU:n ja Yhdysvaltojen valtatyhjiöstä. Presidentti näki
    ristiriidan lännen vahvan johtajuuden kaipuulla, ja toisaalta lännen esittämillä
    moitteilla itäisten maiden epädemokraattisuudesta ja liian vahvasta
    johtajuudesta
    , referoi Yle Niinistön puhetta.

Kirjoitin referaatin
Gillian Tettin jutusta FT:ssä 5.1.2013 mielenkiintoisesta tarinasta Kiinalainen
oppitunti:
Alla lainaus kirjoituksestani.

Nicolas Berggruen on
kirjoittanut toimittaja Nathan Gardels kanssa kirjan 21. vuosisadan
älykkäästä hallinnasta. Berggruen on  Ranskassa, Isossa Britanniassa ja
USA:ssa menestyksellä toiminut taidekauppias, joka myi mahtavat asuntonsa ja
omistuksensa ja asuu nykyisin hotelleissa, mistä syystä hän kutsutaan
kodittomaksi miljonääriksi.


· Amerikan tapauksessa Akilleen kantapää on
politiikkaan juurtunut kulutuskulttuuri:
Äänestäjät haluavat kaiken heti ja nyt eikä heillä ole kärsivällisyyttä
pidemmän tähtäimen reformeihin. Tästä syytä julkinen velka kasvaa, politiikan
luonne on reaktiivista eli vastataan esiin nouseviin kysymyksiin eikä
politiikka kykene toimeenpanemaan vakavia pidemmän aikavälin suunnitelmia.

· 
Kiinan systeemi on päinvastainen: Sitä
johtavat teknokraatit, jotka ovat nousseet askel askeleelta loputtomassa
pätevyyskilpailussa toimien erilaisissa ja eritasoisissa tehtävissä
(kirjoittajat toteavatkin, että siinä systeemissä Barak Obama ei olisi noussut
valtaan) Kiinan systeemissä voi vain pitkällä  tiellä siis käytännössä monissa johtotehtävissä
testatut nousta johtoon.
Kiinan järjestelmä tuottaa pitkän tähtäimen suunnitelmia, mutta se ei 
kovin helposti seuraa kansalaisten tahtoa. 
Kommunisti Kiinan mandariinityyppinen hallinto ei korjaa itsestään
virheitä ja siksi se ei ole kestävällä pohjalla.

· 
Peilikuva Kiinan haasteelle on mies ja
ääniperiaatteella toimivan vaalidemokraattinen kuluttaja-kulttuurin pohjautuva
välitöntä tyydytystä vaativa läntinen järjestelmä, jolla on edessään kohtalokas
lahoaminen, ellei se uudistu.

· 
Joten Berggrun haluaisi Kiinan tulevan
joustavammaksi, kun taas läntisen demokratian pitäisi omaksua teknokraattisempi
hallintomalli yhdistettynä johonkin parempaan paikalliseen demokratiaan.
Äänestäjien mielipiteitä kyseltäisiin useammin sekä niille  ihmisille, joita asia koskee, ja heille annettaisiin suurempi puhevalta. Mutta samalla
perustettaisiin viisaiden miesten komiteoita, jotka laatisivat yli vaalikausien
ulottuvia pitkän tähtäimen suunnitelmia. Oletettavasti täten aikaansaataisiin fiksumpaa
koulutusta ja vähemmän vankilaan panoja. 
vähintäänkin täten työstettäisiin merkittäviä pitkän tähtäimen
investointisuunnitelman samaan malliin, kuin 
heti toisen maailman sodan jälkeen tehtiin..

· 
Kirjan ohjeet eivät taida toteutua; Idea
oppia kiinalaisilta on tabu- kielletty sellainen. Sehän  on erityisesti
vastaan perustuslain periaatteita, jota kunnioitetaan, ja joka on monimutkainen
rakennelma tarkastuksia ja tasapainotutusta. Ja tietenkin Berggruen kommentit
ovat provokatiivisia maailman kiertäjän taustasta lähteneitä.

· 
Mutta vaikka vihaisikin hänen ideoitaan,
niin hän ei todellakaan ole ainoa henkilö, joka tuntee kasvavaa huolta
amerikkalaisesta ja läntisestä asioiden hallintatavasta. Myös tavalliset
äänestäjät ovat tyytymättömiä. Liikemiesten ja politiikkojen muodostaman eliitin
keskuudessa vallitsee sekasotku, jonka aiheuttaa poliittisen rakenteiden
heikkouksista. Se aiheuttaa suuttumusta juuri nyt, kun nähdään talousasioiden
hoidon ajautuneen umpikujaan.

· 
Berggruen idea tuntuu rohkealta ja olisi
hämmästyttävää’, jos sitä kuunneltaisiin Washingtonissa tai Pekingissä. Mutta
ellei mitään muuta, niin hänen kirjansa voimakas ajan merkki.  Olkaa valmiina kuulemaan vielä paljon
tästä teemasta vuonna 2013. Aivan erityisesti, kun kinastelu talousasioista
jatkuu, samalla kun sosiaaliset ja taloudelliset erot sen kun kasvavat.

Presidentti Sauli
Niinistön täytti ennustuksen siitä
, että aiheesta kuullaan vielä. Vaikutelmani
oli, että hänellä oli vähän samansisältöisiä ajatuksia kuin yllä referoidulla kodittomalla
miljardöörillä Nicolas Berggruenilla

Pohdiskelevassa ja monia teemoja käsitelleessä puheessaan presidentti
Niinistö käsitteli muun muassa pitkittynyttä talouskriisiä, valtapolitiikkaa ja
ihmisoikeuksia.

”Kolmas maailmansota käydään markkinatalouden keinoin”, hän
arvioi. Viimeisten viidentoista vuoden aikana maailmassa on tapahtunut
presidentin mukaan merkittävä muutos. Ennenkin raha on puhunut, mutta se oli
lännen rahaa. ”Ei läntinen raha puhukaan enää, puhuu joku toinen raha. Ja
läntinen velka kahlehtii. Se on tiedättekö valtava muutos. Jos ennen on
tottunut paukuttamaan nuijaa ja yhtäkkiä huomaa olevansa nuijan alustana”,
jatkoi Niinistö. ”Jos joku sanoo, että tämä on talouspolitiikkaa, niin minä sanon, ettei tämä ole ollenkaan
talouspolitiikkaa. Tämä on kaikki valtapolitiikkaa”.

Tämä tulkinta on mielenkiintoinen.  Olemme tietenkin tienneet, että Sauli Niinistö ei ole opiskelut taloustieteitä
eikä varmaankaan filosofia. Mutta hän filosofoi talousasioilla. Talousfilosofeja on ollut ennenkin. esimerkiksi Marx ja Koivisto.

Siinä on käytäntöä ja havainnointia. Ja tietenkin läpi paistaa valtionvarainministerin
sielun vamma. Eikä tässä ole ihan vähän tunnettakaan. Melkeinpä tuntui siltä, että hän oli tehnyt a’haa
elämyksen vallan ja talouden suhteista.

Mietitäänpä sisältöä:
Talouspolitiikka vastaan valtapolitiikka. Talous vastaan
valta. Mikään yllätys ei ole, että tulkinta tuntuu epäsosialistiselta
marxilaisittain ajateltuna, mutta toisaalta se tuntuu epäwahlroosimaiselta ajateltuna
markkinoiden ja demokratian välistä suhdetta. Sosialistisen teorian yksi
vahvoista väitteistä on ollut, että talouden perusrakenne määrää ylärakenteen.
On tulkittu tätä kohtaa niinkin, että ei demokraattisilla eikä muillakaan
ylärakenteilla ole voimaa kääntää talouden lainalaisuuksia muuksi. Vanhan
käsityksen mukaan valtiovaltakin oli pääoman juoksupoikana.
Björn Wahlroos taas on ollut sitä
mieltä, että markkinat ja markkinatoimijat ovat ainoat, jotka todella voivat
saada hyvää aikaan, ja näin hän näkee, että demokraattiset valtarakennelmat ovat
vain haitaksi kehitykselle. Raha puhuu tavallaan, mutta se on hyväksi kaikille.

Onko Sauli Niinistön väitteen takana vahva usko, että vallassa olijat – ovat he
sitten demokraattisesti vaaleilla valittuja
tai puoluedemokraattisesti nimettyjä – olisivat todellisen vallan käyttäjiä. Jopa
niin, että he voisivat vallan vahvistamiseksi ohjata taloudellista kehitystä
haluamaansa suuntaan.
Vaikkei presidentin lausahduksia saakaan tulkita, niin tuntuu siltä, että
Suomesta ulkopoliittisesti arvioituna hän ei ehkä ole erotellut vallankäyttäjiä toisistaan: Puheen perusteella voisi päätellä hänen näkevän, että yksityisiä talousasioista  – sanottaisiinko
vanhahtavasti pääomavirroista päättäjät
ja valtioelimet toimivat symbioosissa oman maansa intressien erityisesti sen valta-aseman
puolesta. Onko tämä havaittua vai
toivetta tai pelkoa? Siitä puhe ei kertonut.

Presidentti puolusti selkeästi
kauppapoliittista aktiivisuutaan. Pisteli pikkupiikkejä maailmanparantajien
suuntaan.

”Presidentti Niinistön mukaan on totta, että kaikilla kehittyvien talouksien
kauppakumppaneilla ”ei ole puhtaat paperit ” ihmisoikeuksien suhteen.
Pitääkö suomalaisten olla kauppaamassa suomalaista työtä maihin, joissa on
puutteita ihmisoikeuksista ja demokratiasta?”

”Pitäisikö meidän sitten ehkä vielä ponnekkaammin kiinnittää
ihmisoikeuksiin ja demokratiakehitykseen huomiota niissä maissa, joihin me
annamme kehitysapua – joihin me olemme antaneet kehitysapua kymmeniä vuosia?
Sen kohdalla näyttää vallitsevan hiljaisuus”, presidentti sanoi.”

Varmemmaksi vakuudeksi hän muisteli
suomalaisten linjaa neuvostokaupan ajoilta. kauppa pidettiin hyödyllisenä ja
suuta supussa.

Eurokriisi
sai omansa ja tokaisu, ettei se seteleitä painamalla ratkea, sai tietenkin Timo Soinin innostumaan: ”Mitä minä
olen sanonut
”. Voi se niinkin olla, mutta 
eipä vielä sunnuntaihin mennessä kyllä mistään suunnalta kuultu mitään
muutakaan ratkaisumallia. Heitot ovat heittoja ja kriisin ratkaisu vaatii
päättämistä. Me emme sitä pysty tekemään, – emmekä osaisikaan -. Mutta me voisimme
olla EU:ssa avuksi ja yrittää edesauttaa ratkaisujen syntymistä mieluummin
ennemmin kuin liian myöhään, kuten tapana on tähän asti on ollut.

Ps. Jälkeenpäin on presidentti ihmetellyt, ettei talouskriisistä puhuttu enempää. Syitä voi olla useitakin: Ulkopolitiikan harrastajien joukossa oli vähän talousajattelijoita ja tietenkin on niin, että kannanotot ovat yksipuolisia lähinnä ongelmien kuvauksia tai moitteita, vähemmän on ratkaisuehdotuksia.

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa