Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Käännös tasa-arvoisempaan kasvun aikakauteen

Varallisuuden kasaantuminen Forooha FT 20190801

Aikakausien muutoksesta on kysymys. Mutta olemmeko me edelleen vanhojen latujen tallaajia, jälkijunalaisia.
Rana Foroohar kirjoittaa vakuuttavasti muuttuvasta paradigmasta.

Paradigma  tarkoittaa oikeana pidettyä, yleisesti hyväksyttyä ja auktoriteetin asemassa olevaa teoriaa tai viitekehystä. Paradigma tulee kreikan sanasta ”παράδειγμα” (paradeigma), ”malliesimerkki”.

Alla referoin hänen kirjoitustaan

Noin neljä vuosikymmentä sitten Amerikka aloitti kehittyneen maailman viimeisen merkittävän taloudellisen paradigman muutoksen:

Tuottovoittoveroja alennettiin. Presidentti Ronald Reagan ja Ison-Britannian pääministeri Margaret Thatcher ottivat yliotteen lennonjohtajista ja kaivosmiehistä. Ammattiliittojen valta väheni ja yritysten voima kasvoi. Jotkut ihmiset rikastuivat ja eriarvoisuus kasvoi, ja lopulta talouskasvu hidastui.

Tarkkaillessaan demokraattisten presidenttiehdokkaiden keskusteluja viime viikolla en voinut ajatella, että olemme todistamassa seuraavaa suurta muutosta varallisuuden kertymisen aikakaudesta varallisuuden jakamisen aikakuteen. Maltilliset, kuten Joe Biden ja John Delaney, yrittivät puolustaa keksitien kulkijoiden vastauksia sellaisiin kysymyksiin kuin terveydenhuoltoon ja kauppaan.

Mutta toiseen päähän asettuvat Bernie Sanders ja Elizabeth Warren, joilla on samanlaiset näkemykset kaikesta kuten kansallisesta terveydenhuoltojärjestelmästä ja helpotuksista velkaantuneille opiskelijoille. Molemmat pyrkivät myös korottamaan veroja varakkaille ja asettamaan tiukempia sääntöjä yrityksille.

Vaikkei tämä näyttäisi radikaaliselta muualla maailmassa, Yhdysvaltojen politiikassa se oli todella jotain uutta.
Talouskeskusteluissa, myös demokraattien, lähtökohtana oli ennen, että hallitus voisi auttaa markkinoita toimimaan paremmin. Nyt esitetään miten julkinen sektori voisi ohjat toimintoja ja miten viipaloidaan talouden piirakkaa oikeudenmukaisemmin.

Lisäksi ei ole kyse vain demokraateista. Jotkut republikaanit etsivät myös paradigman muutosta. Marco Rubio, vaikutusvaltainen republikaanien senaattori, joka toivoo olevansa presidentti jonain päivänä, julkaisi äskettäin paperin osakkeenomistajien kapitalismin ongelmista ja teollisuuspolitiikan ansioista.

Merkit tästä uudesta tarjonnan jälkeisestä aikakaudesta ovat ympärillämme. Tätä todistavat B-yritysten nousu. B -yhtiöt tasapainottavat hyviä tavoitteita ja voittoa, investoimalla kasvuun, joka tukee ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintoon liittyviä tavoitteita.

Hallinnossa on molemminpuolista innostusta tiukempaan kilpailuoikeuden valvontaan ja vaatimuksia oman maan kaupan suojaamista sekä pyrkimyksiä politisoida Yhdysvaltain keskuspankki. Ei ainoastaan presidentti Donald Trumpin twiittaa korkoleikkauksien puolesta, vaan myös edistykselliset demokraatit, jotka näkevät ”nykyaikaisen rahapolitiikan” tapana maksaa heidän uudistuksiaan ilman, että heidän tarvitsee rahoittaa niitä kongressin sovittavilla veronkorotuksilla.

Nämä näkemykset ovat yhä enemmän valtavirtaan. Viime viikolla kaksi senaattoria esitteli kahdenvälisen lakiehdotuksen, joka pakotti Fedin devalvoimaan dollarin viennin lisäämiseksi ja vaihtotaseiden tasapainottamiseksi Kiinan kanssa.

Tämä ei ole ohimenevää populismia, vaan jotain paljon suurempaa, väittää 13D Global Strategy & Research -yrityksen perustaja Kiril Sokoloff, joka on tunnistanut aiemmat käännekohdat; tarjontapuolen taloudesta ja 1980-luvun alkupuolella alkanut hidastuvasta inflaatiosta, Kiinan nousuun ja älypuhelimien leviämiseen. ”Se mitä olemme näkemässä, on vastaisku toiselle kullatulle aikakaudelle, ja sillä on oleva valtava vaikutus maailmaan – ja markkinoihin.”

Yksi todennäköinen vaikutus on perustavanlaatuiset muutokset henkilöille, joilla on varallisuutta. Demokraattinen kilpailu heijastaa kasvavaa konfliktia Yhdysvaltojen kahden ensisijaisen äänestysryhmän välillä –  Bidenin edustamien suurten ikäluokkien (Baby boomers) edustajien ja vuosituhannen vaihteessa syntyneiden (millenials) välillä, jotka tukivat  Sandersia vuonna 2016 ja tukevat hänen nuorempia samanlaisia ehdokkaita, kuten Pete Buttigiegia.
Vuosikymmenen löysä rahapolitiikka on hyödyttänyt ensimmäisiä, jotka ovat hyötyneet omaisuuden arvon noususta jälkimmäisten kustannuksella ja joilla ei ole varaa päästä asunnon omistuksen ensimmäiselle portaalle.
Yksi isoista poliittisista taisteluista tullaan käymään siitä, kuka saa ja mitä hitaammin kasvavan talouden tuottamasta piirakasta.

Toinen taistelu käydään pääoman ja työvoiman välillä.
Nousevat palkat nipistävät Yhdysvaltain yritysten voittomarginaaleista -rehellisesti sanottuna niiden pitäisikin näin tehdä. Kun kuluttajien maksavat 70 prosenttia taloudesta, he tarvitsevat vähän palkkainflaatiota varmistaakseen sen, että ihmisillä on rahaa kuluttaa. Tämä pätee erityisesti tilanteeseen, jolloin hallitukset eivät tee investointeja, ja siirtyminen aineellisesta taloudesta aineettomaan talouteen on vähentänyt myös yksityisen sektorin investointeja.
Suhteellisen pienten palkankorotusten valmistamiseksi tarvitaan biljoonia dollareita epätavallisessa rahapolitiikassa. Ja monille amerikkalaisille ne menevät välittömästi yritysten voittojen vaatimiin terveydenhuollon palvelujen tai reseptilääkkeiden hintojen nousuun. Nämä ovat kampanjoissa tekijöitä joiden vuoksi vauraimpien korkeampaa verotusta tuetaan laajasti.

Nähtäväksi jää milloin ja missä muodossa veronkorotukset tapahtuvat. Mutta varallisuuden jakautumisen aikakausi on loppumassa ja sillä on merkittäviä vaikutuksia sijoittamiseen. Yhdysvaltain osakkeiden arvo on todennäköisesti saavuttanut huippunsa, ja aineelliset varat, kuten kulta, muut hyödykkeet, asuminen, jopa taide – mikä tahansa kiinteässä muodossa oleva – voivat hyötyä suhteessa monikansallisten yritysten omaan pääomaan ja velkaan.

Tämä ei ole maailman loppu – olemme käyneet läpi varallisuuden kertymisen ja jakamisen jaksot moneen kertaan. Mutta se tarkoittaa, että sijoittajien säännöt muuttuvat. Jotkut omaisuuserien hinnat saattavat laskea, mutta on mahdollista, että tulojen kasvu on nopeampaa.
Se voisi olla omiaan tuomaan talouteen ja politiikaan jotain hyvääkin.

Vaikka yhteys voi tuntua yllättävältä, niin pyydän miettimään: Olisiko Olli Rehnin IMF valinnan esteenä ollut hänen rajoittuneisuutensa ja puutteensa nähdä tulevaisuuteen. Tietenkin mahdollisuuksiin vaikutti Suomen taktiikka blokkiutua ja muiden oveluus.

Mutta ehkä sitten kysymys on Peterin periaatteesta, joka näyttää riivaavan Suomessa laajemminkin, kun ei osata lukea maailmankirjoja puhumattakaan siitä, että jotenkin valmistauduttaisiin uutteen aikakauteen, jota tarvitaan vakauden ja hyvinvoinnin varmistamiseksi.

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi