Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Hyvää äitienpäivää

KiovanC3A4itikuva20150510

Helsingin Sanomat sen kuvan toi esille. Kun oikein kovin
vaikutetaan,kun tunteisiin vikutetaan,  annetaan isänmaalle äidinkasvot. Äiti Venäjä puolesta käydään
isänmaallista sotaa. Onko äiti naarasleijona? On varmaankin puolustaessaan
pentujaan. Mutta onko äiti valloittaja ja alistaja? Se on vaikeampi hyväksyä.

Tätä asia omalla tavalla koskettelin – en tältä ajankohtaiselta kannalta – 
äitienpäiväaiheisessa puheessa parin vuoden takaa seuraavasti:

Äidinmaa

Itsenäisyyspäivän aattona 2012 Moskua näytellyt Kai
Lehtinen
piti puheen Naantalissa, jossa hän ihmetteli, miksi puhumme
isänmaasta. Äidin maasta pitäisi puhua, sillä koti ja uskon ovat äidin asioita.  Hän lausui sitten yhden koskettavimmista äitirunoista.

Lauri Viita: Alfhild



Äidit vain, nuo toivossa väkevät,

Jumalan
näkevät.
Heille on
annettu voima ja valta
kohota unessa
pilvien alta
ja katsella
korkeammalta.
Alfhild, hän
joka synnytti minut,
jo joka yö
sinne purjehtinut,
missä nyt
Eemeli tullen ja mennen
murahtaa vain,
kuten täälläkin ennen.
Siellä he
kulkevat tähtien rivissä
kirkasta
vanaa,
isä ja äiti,
peräkanaa.
Sieltä he
katsovat kotoista mäkeä,
kissoja,
koiria, tuttua väkeä,
viittoen,
luikaten parhaansa mukaan,
ettemme
loukkaisi Pispalan kivissä
jalkaamme
kukaan.
Siellä he
jollakin planeetalla
puutarhakeinussa
pihlajan alla
viipyvät
ääneti nuoruudenmuistoissa
morsiusparina
Tampereen puistoissa
ostaen kahvit
ja pullat kai,
jos sattuu olemaan
perjantai.
Ja sitten, kun
Pispala aamun saa,
äitini vuoteen
valmistaa
ja linnut,
linnut helää
Oi kuinka on
ihana elää
ja tuutia
lastenlapsiaan
ja kertoa
kauniita uniaan !
Niin suuri on
Jumalan taivas ja maa
oi lapseni,
rakastakaa !

Eikö siinä ollutkin koti ja uskonto ja sitten se tärkein rakastakaa. Se on
äidinmaa. Pateettistahan tämä kuulostaa, mutta ajatelkaa runoilijaa ja hänen
elämäänsä ja ajatelkaa tätä runoa. Jotain ylivoimaisen vahvaa tässä on
todistamassa äidin ja lapsen väliseen suhteen ainutlaatuisuutta. Ollaan
ihmisyyden sisimmässä ytimessä. Kyllä me tämän tunnemme. Tämän soisi kuuluvan
kaikille.

Isoäidin kirje vuodelta 1970:

Tämän
tärkeän asian ytimen kirjoitti kauniisti ja selkeästi sanoo naantalilainen
kirjailija Ida Maria Saarinen kirjeessään
pojan tyttärelleen:

Alistu elämään tavallista arkielämää.
Kysyt, onko elämällä mitään tarkoitusta. On toki. Paljonkin. Minä asetin kerran
elämäni päämääräksi kasvattaa lapsistani parempia ja onnellisimpia ihmisiä kuin
itse olen. Paljossa erehdyin. En kyennyt niin paljoon kuin olin kuvitellut ja
sitten puuttui mukaan minua voimakkaampi suure, kohtalo, maailmanmeno.
kaikissa, raskaissakin vaiheissa en koskaan menettänyt toivoa kokonaan.
Tunnustan olevani utopisti, mutta ilman utopioitani en todella olisi jaksanut
elääkään. Tiedän varmasti, että en ole aivan hukkaan täällä elänyt. Rakkaus voi
vaikka vuoria siirtää.  Rakkaus on
uhrausta – ja elämässä on monen monta pientä hienoa iloa: Lapsen tuoma
vuokkokimppu, piirros, innokkain käsin, kirkkain silmin aikaansaatu
äitienpäiväkortti. Lasten laulut ja leikit.

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi