Näinä aikoina soudan neljän karin kierroksen: Raumakari, Kailo, Jakoluoto ja Hiippa.
Soutelen lähellä rantoja tuulista johtuen ja myös siksi, että yksityiskohtia on mukava katsella; vedenrajan liikkeet, mitkä kivet näkyvät ja miten valo niistä heijastelee. Laskeskelen myös veneitä ja kalastajia, jotta voi tiedottaa Eilolle.
Tänä vuonna on ollut hiljaisempaa. Ukko Pekan sillan alta mennessä yritän välttää siimoja.
Viime viikolla sain avustustehtävän, kun minua pyydettiin avustamaan juuttuneen magneetin irrottamisessa. Hyvää, hyödyllistä ja opettavaista puuhaa syyslomaa viettävälle perheelle.
Pitkään on silmään osunut ja mieltä häirinnyt pensaisiin tarttuneet siimat ja vieheet. Sillalta kun kalastetaan, niin tulleet ja virrat vievät eikä ole ihme, että välillä karkaa.
Raumassa, (joka tarkoittaa Suomalaisen sanaselityksen mukaan Rauma tulee germaanisesta sanasta *strauma, joka merkitsee virtaa. Sanasta ovat syntyneet mm ruotsin ström ja englannin stream)on lähes aina virtaa, niin ettei kevyellä veneellä ole voinut pysähtyä.
Nyt YK-päivän oli oli vedessä rauha eli ei virtausta ja sain korjattua pari hankalaa siimaa vieheineen. Samalla nostin vedestä teräsrenkaan: Mistäköhän on sinne joutunut ja siellä pysynyt.
Tuulet olivat irrottaneet laiturin suojalankun, joka keikkui laiturin vieressä; vettynyt puu painaa, mutta nyt se on rannassa pois haitta ja vahinkoa aiheuttamasta.
Kirjoituksen hiljainen eetos enteilee kahden viimeisen kappaleen mielentilaa, joka on kuin kirjailija Antti Hyryn täsmällisten, konkreettisten havaintojen elämää kuvaavien lauseiden luonnoksia.
Antti Hyry kuvasi minimalistisin toteamuksin ihmisen arkisista toimista syntyvää mielenrauhaa, jonka pinnan alla tietysti tapahtuu monenlaista, mutta se jääköön pinnan alle. Mistä ei voi puhua, jääköön aavistukseksi. Hyrykin oli diplomi-insinööri, lestadiolainen.
Hyvä, Mikko. Konkreettista työtä ympäristön hyväksi.