Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Harri Raitis: Sata vuotta sitten

HarriRaitis20180404

Välikohtaus
Rymättylässä 4.4.1918

Vuoden
1918 tapahtumista kertominen keskittyy ratkaiseviin taisteluihin Tampereen
seudulla. Viipuristakin puhutaan harvemmin, vaikka viimeiset isot taistelut
käytiin siellä. Varjoon jäävät eri paikkakuntien sodan kokonaisuuden kannalta
pienet tapahtumat. Kuitenkin ne lienevät olleet aikalaisten kokemuksissa
tärkeimmät.

Rymättylän tapahtumista tärkein on tänne 4.4. tulleen saksalaispartion ja
kahden turkulaisen punakaartilaisen välillä käyty lyhyt tulitaistelu. Se
liittyy Ahvenanmaan miehittäneiden Saksan joukkojen ainoaan Turun saaristossa
käymään taisteluun Nauvossa. Saksalaisten tarkoitus oli hyökätä Turkuun, mutta
punakaarti pysäytti etenemisen Nauvossa. Saksalaisten puolella taisteli
suojeluskuntalaisten muodostama Saariston vapaajoukko, joka sitten myöhemmin
valtasi Turun punaisten poistuttua sieltä.

 

Suomen
tapahtumissa vaikutti erityisesti 3. maaliskuuta 1918 Venäjän ja Saksan välillä
solmittu Brest-Litowskin rauha. Saksan strateginen asema Itämerellä vahvistui
niin paljon, että Svinhufvudin itsenäisyyssenaatti tukeutui Saksaan
eikä maassa vallan kaapannut kansanvaltuuskunta voinut enää
luottaa saavansa merkittävää tukea bolševikeilta vallankumousyrityksen loppuun
viemiseksi. Rauhansopimuksessa Venäjän bolševikkihallitus hyväksyi sen, että
joulukuussa 1917 itsenäistynyt Suomi jäi Saksan toimenpiteiden kohteeksi.
Siihen, että Saksan vahva laivasto-osasto maaliskuun alussa asettui, vaikutti
varmasti se, että Turussa oli paljon Venäjän laivastoa.

 

Saksalaisjoukot muodostuivat kenraalimajuri
Rüdiger von der Goltzin johtamasta Itämeren divisioonasta, johon kuului 9500
miestä. Lisäksi Tallinnasta lähti vajaan 3000 miehen vahvuinen prikaati, jonka
komentaja oli eversti Otto von Brandenstein. Se nousi maihin
Loviisassa. Suomen valkoisen armeijan edustajana saksalaisten esikunnassa oli
eversti Wilhelm Thesleff. Saksalaiset
eivät osallistuneet taisteluihin Ahvenanmaalla, mutta veivät siellä olleet
venäläiset joukot Latviaan. Tämäkin perustui Brest-Litowskin
rauhansopimukseen. 

 

Tilanne
Ahvenanmaalla oli monimutkainen, sillä siellä oli myös ruotsalaisia joukkoja,
jotka tosin vetäytyivät saksalaisten tullessa, ja Suomen punaiset pyrkivät myös
valtaamaan saaret. Valkoista armeijaa vastaan käydyssä Godbyn taistelussa he
kuitenkin jäivät tappiolle.

 

Rymättylään
tulleet sotilaat olivat Itämeren divisioonasta. He tulivat tänne Houtskarista.

Rymättylän
kirkkoherra Yrjö Virberg kirjoitti seikkaperäisen kuvauksen sotatalvesta 1918.
Teksti on enimmäkseen toteavaa, mutta tietysti siitä välittyy näkemys, että
punainen vallankumous paikkakunnalla oli rikos.

Viime
aikoina on jonkin verran käyty keskustelua siitä miksi kirkko niin selvästi
asettui valkoisten puolelle sisällissodassa eikä pyrkinyt pysymään
puolueettomana. Näissä keskusteluissa on ollut paljon hyödytöntä
jälkiviisautta. Ei kirkolla silloisissa oloissa ollut mahdollisuutta jäädä
tapahtumien ulkopuolelle. Ratkaisevaa on se, että seurakunta miellettiin tärkeäksi
osaksi julkista valtaa, vaikka se ei muodollisesti sitä ollut.
Ruotsin vallan ajalta periytyneessä hallitusmuodossa luterilaisuus oli valtion
uskonto: ”Yksimielisyys uskonnossa ja oikeassa jumalanpalveluksessa on
arwollisen, sopuisan ja pysywäisen hallituksen wahvin perustus.” Papiston mieliä
hallitsivat vielä – tosin väistymässä olleet sääty-yhteiskunnan ajattelumallit
ja julkista keskustelua vuosisadan alun venäläistämistoimet. Kirkon kannalta
oli oleellista, että luterilaisuus sitoi Suomen länteen.

Nousevan marxilaisen työväenliikkeen
keskuudessa voimistui puolestaan näkemys, että kirkko oli kääntänyt selkänsä
kansalle. Työväen johto käytti raamatullisia ilmaisuja, sillä työväestö tunsi
ne enemmän omakseen kuin marxismin, mutta muuten marksilainen työväenliike oli
paljolti omaksunut kirkonvastaisen ja ateistisen asenteen.

 

Virbergin
kirjoituksen otsikko on: ”Kertomus paikallisesta vapaussodasta Rymättylässä v.
1918.”
Aluksi hän kertoo työväen järjestäytymisestä Venäjän maaliskuun 1917
vallankumouksen jälkeen. Jo huhtikuussa pidettiin Rymättylän kunnantalossa
kokous, jota johti turkulainen sosialisti K.F. Hellstén. Hän oli varsin
merkittävissä asemissa työväenliikkeessä, Suomen Työväenpuolueen puheenjohtaja
Nils Robert af Ursinin jälkeen vuodesta 1900 sekä Länsi-Suomen Työmies -lehden
päätoimittaja. Vuoden 1907 jälkeen hän oli syrjässä, mutta osallistui 1917
Turussa tapahtuneiden voimellakoiden järjestelyihin. Kapinan jälkeen hänet
tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, mutta hän istui tuomiosta vain kaksi
vuotta. Sitten hän vetäytyi työväenliikkeessä taka-alalle ja eleli Turussa
vuoteen 1956, jolloin kuoli 90 -vuotiaana.

  Mainitussa maaliskuun 1917 kokouksessa
pohdittiin kunnan virkailijoiden erottamista ja työväenseuran perustamista.
Ketään ei erotettu, mutta työväenseuran perustamisesta tehtiin päätös ja
muutamia viikkoja myöhemmin se pantiin toimeen. Kokousta johti silloin
valokuvaaja August Lindkvist, josta myöhemmin tuli punaisen hallinnon poliisi.
Hän oli Ahteentaan kylästä.

  Työväenseuraan liittyi satakunta jäsentä.
Lokakuun 1917 eduskuntavaalien alla perustettiin punakaarti. Kesäkuussa
perustettuun valkoisen puolen suojeluskuntaan liittyi kolmisenkymmentä jäsentä.

 

Syksyllä
pidettiin sosialistien aloitteesta kunnantalossa kansalaiskokous, jonka aihe
oli molempien kaartien lakkauttaminen. Yksimielisyys saavutettiin.
Erimielisyyttä oli siitä, olivatko eräät sosialistit käyneet Turussa
sikäläisten levottomuuksien aikana pyytämässä venäläisiä sotilaita Rymättylään.
Syytetyt pyrkivät torjumaan väitteet. Virberg toteaa,

ettei
sotilaita pitäjään tullut, mutta epäilemättä heitä oli käyty pyytämässä. Tämä
kysymys oli mieliä kiihottava, sillä kesällä 1917 oli Venäjän väliaikainen
hallitus hajottanut eduskunnan, joka oli rohjennut säätää valtalain eli oli
julistautunut korkeimman vallan haltijaksi Suomessa. Venäjän sotaväkeen
turvaaminen oli siten isku kansallisia pyrkimyksiä vastaan.

 
Tammikuun lopulla 1918 ”puhkesi sitten kapina koko maassa.” Rymättylässäkin
pantiin pystyyn hatara punainen hallinto, joka tukeutui turkulaisiin toimielimiin.
Muutamia henkilöitä pidätettiin ja oma sosialistinen tuomioistuinkin toimi
jonkin aikaa, mutta pidätetyt lähetettiin yleensä Turkuun, jossa he saivat joko
sakkoja tai heidät vapautettiin.

 
Helmikuun alkupäivistä alkaen
paikkakunnalla liikuskeli muualta tulleita punakaartilaisia viljaa hankkimassa.
Työväentalolle asettui punakaartin vartiosto. Erikseen Virberg mainitsee, että
tarkastajina pitäjään tulivat ”muudan Andstén ja eräs Robert Glad niminen mies,
molemmat turkulaisia huligaaneja, jotka sittemmin asettuivat asumaan

kestikievariin,
josta käsin he sitten pitkin talvea ratsastelivat kaikkialla pitäjässä.”

 

Andstenin
etunimeä Virberg ei mainitse eikä siis ole ihan helppoa selvittää hänen
myöhempää kohtaloaan. Sellaisen tiedon löysin, että Hollolassa 21.4. käydyssä
taistelussa tai sen jälkeen ammuttiin turkulainen Andstén, mutta se oliko
kyseessä sama mies jää arvoitukseksi. Robert Glad -niminen punakaartilainen
tuomittiin valtiorikosylioikeudessa 30.7., mutta tuomion perusteet ovat paperissa,
josta ei saa selvää. Ainoa sana, joka erottuu, on murhayritys. Koska häntä ei
ole Suomen sotasurmat -luetteloissa, hän luultavasti selvisi hengissä.
Internetillä löytää kyllä montakin Robert Gladia, mutta tuskin kukaan heistä on
oikea, sillä he asuvat Ruotsissa, ovat facebookissa ja monet ovat syntyneet
Yhdysvalloissa.

 

Huhtikuun 1918 alussa alkoi liikkua huhuja,
että saksalaiset joukot lähestyivät Rymättylää. Kyseessä oli juuri mainitsemani
Nauvon taistelu, jossa saksalaiset siis joutuivat pysähtymään. Jo 4.4. punaiset
kuitenkin poistuivat Rymättylästä, vaikka Turun esikunta käski vetäytyä vasta
muutamia päiviä myöhemmin. Vain Andstén ja Glad jäivät kestikievariin,
Rantalaan, joka nykyisin on Rymättylän palokunnantalo.

 

Iltahämärissä
kirkolle saapui Houtskarista luutnantti Dümmelin johtama 18 miehen saksalainen
partio. Kolme sotilasta lähti Rantalaan. Andstén ja Glad avasivat tulen, ja
saksalainen Josef Frick sai surmansa ja kaksi muuta haavoittui lievästi.
Punaiset pakenivat

sumuiselle
kirkkolahdelle ja onnistuivat livahtamaan.

 

Saksalaisilla
oli tulkkina Turun ruotsalaisen lyseon matematiikan opettaja fil.kand. Anni
Holmkvist. Siitä miten hän oli partion mukaan tullut ei ole tietoa. Saksalaiset
yöpyivät kunnantalolla, jossa pitäjäläiset ”heitä parhaansa mukaan
kestitsivät”.

 
Seuraavana päivänä rovasti Virberg
hautasi Josef Frickin ”juhlallisin menoin saksankielellä”. Laulukuoro lauloi
suomalaisen hengellisen laulun. Hauta on edelleen Rymättylän hautausmaalla.
Sille pystytettiin myöhemmin muistokivi.

 
Rovasti Virberg meni hautaamisen jälkeen kunnantalolle ”tekemään tuttavuutta”.
Hän sai kuulla, että nämä saksalaiset olivat etujoukko, ja että lisäväkeä oli
tulossa ehkä jopa 1000 miestä, jotka sitten lähtisivät valloittamaan Turkua.
Tilanne kuitenkin muuttui kun taistelussa Nauvossa kävi kuten kävi. Sieltä
lähetettiin ratsumies kutsumaan Rymättylään tulleita takaisin Houtskariin,
mutta hän eksyi jäällä. Rymättyläläiset lähettivät hevosia noutamaan lisää saksalaisia,
mutta hanke raukesi tyhjiin. Virberg ei kerro milloin Dümmelin miehet
poistuivat, mutta ilmeisesti saman tien.

 
Sodan viimeinen Rymättylää koskenut toimi lienee ollut se kun 16 punaisten
ratsukkoa ”ryntäsi Merimaskun salmen ylitse tullakseen Rymättylään tietenkin
viljaa ryöstämään, mutta kun kuulivat, että telefoonilanka oli katkaistu ja
saivat lisäksi tietää, että täällä oli saksalaisia, niin lähtivät hekin samaa
tietä takaisin, jota olivat tulleetkin ryöstettyään ensin sikäläistä Tamsaaren
taloa.”

 

Lopuksi
Virberg toteaa, että pitäjä selvisi kuin ihmeen kautta ryöstöistä. Kirjoitus
päättyy yhteenvetoon: ”Kirkossakäynti oli koko ajan varsin säännöllinen, samoin
hartaushetkien pito rukoushuoneella. Ani harvoin havaittiin, että kirkossa oli
vähänpuoleisesti väkeä, ainoastaan semmoisina pyhinä, jolloin yleinen
levottomuus oli ylimmillään ja jolloin ei tahdottu jättää koteja vartioimatta.
Mainittakoon tässä myös seurakunnan pastorin rohkea ja pelkäämätön suhde
kapinaan, hän kun arkailematta nuhteli punikkeja sananjulistustilaisuuksissa
niin hyvin kirkossa kuin rukoushuoneella.”
Sen verran oltiin varovaisia, että kirkonkirjaa säilytettiin piilopaikassa
muutaman viikon. Lopuksi Virberg kertoo, että ”punikeista on ainoastaan 2
kaatunut sotatantereilla. 8 on kuollut sotavankiloissa. Kaiken kaikkiaan on 60
seurakuntalaista punottanut sisällissodan aikana. Näistä on asetta kantanut 54
ja on heistä vastaiseksi vangittuna ollut 38.”

Nämä
Virbergin kirjaamat luvut perustunevat hänellä kirjoittamishetkellä olleisiin
tietoihin, jotka myöhemmin ovat täsmentyneet. Rymättylän seurakuntaan
kuuluneita punaisia menehtyi sodassa ainakin 16. 

Harri
Raitis

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa