Flotalta Pesu Koittoon – Maijasta Pekkaan

Jatkan nyt kesätunnelmissa Tuulta päin aiheesta.

Tämä tuulta päin  on päähäni ohjelmoitu algoritmi. Valintaa ohjaavat tuuliviirit pihalla ja kirkon tornissa, mutta paras on pressan lippu. Poliittisesti siis suunnistan Niinistön lipun ohjaamaan suuntaa päin. Jos on yli 6m/s tai näen vaahtopäätä, yritän pysyn maalla.

Mennään nyt satamaan suuntaan: Ohitan muistoissani flotat;

Toisessa pestään mattoja ja toisessa virutetaan pyykkiä. mutta ne sijaitsivat vähäisellä käytöillä olevien pistolaitureiden kohdalla. Nämä muistot vievät Ropakon tai Elorannan pihan pyykkitupiin ja pyykin kuljetukseen flotalle  ja sieltä kotipihalle kuivumaan ja sitten mankeliin Elorannalle , mutta ei Francelle.

Ja tietenkin sitten mieleen tulee Niuskan talossa Vikalan Maijan kesävieraille tarjoamat palvelut aina silitykseen prässäämiseen asti.

Pyykkärin ja prässärin ansiotyö oli raskasta ja vaikka korvaus työstä ei päätä huimannut, ei pesettämiseen ollut tavallisella naantalilaisella varaa. Ne olivat huushollihommia , joita naisväki lasten avustamana teki kaiken muun työn ohessa.
Kaupunki hoiti flotat ja muu oli markkinaehtoista, siis pesutupaa ja mankelia vuokrattiin ja talonomistajalle ( se oli monen naantalilaisen ammatti) maksettiin. Maton pesijän kädestä luiskahtaneita saippuan sukeltamiseen erikoistuneet ”Pillerit” palkittiin karkkirahalla.

Mutta niin sitten tulivat pesulat, pyykin noutopalvelut ja sitten pesukoneet, jotka nykyisin hoitavat kotinurkissa koneellisesti sähköenergialla raskaimman osan näistä hommista.

Tästä elinkeinopoliittisesta yhteiskunnallisesta kehityksestä on hyvä kuvaus prässärin pojan kunnallisneuvos Pekka Ruolan oivallisissa muistelmissa.

Pekan isän merimiestausta ja pesulayrityksen perustaminen on malliesimerkki siitä, miten innovaatiot ovat Suomeen tulleet. Hienoa on myös nähdä Pekan ja hänen veljiensä mukaantulo ja onnistunut työnjako. Pekan pitkähkö ura liikkeen johdossa ja myös alan yrittäjien puheenjohtajana antaa kirjaan perspektiivin, joka kuvaa palveluyrittämistä ja ympäristön muutosta. Prässäämöstä suurvarustamojen teollisuuspesulaksi vaikutta johdonmukaiselta kehitystrendiltä kirjaa lukiessa, mutta se lienee myös osoitus muuntumiskyvystä ja päätöksentekotaidosta, joka Pesukoiton osalta päättyi myynti Lindströmille.

Näin siis tämä soutaessa rantaan päin vilkaisu menneisyyteen tulee  yhdistäneeksi monia asioita ja henkilöitä. Täytyy vaan antaa ajatuksen kulkea ja pitää uskaltaa sotkea asioita ihmisiä.

Ystäviämme Katihännän trumputtajan tytärtä Maija Vikalaa ja kulttuurikokoomuslaista Pekka Ruolaa tuskin monikaan osaisi liittää toisiinsa. Mutta niin vaan on, että he ovat siinä ihmisten ketjussa joiden voimin Suomessa on palveltu tosiamme ja joiden työn tuloksena on syntynyt nykyinen Suomi. Kyse on ei aikakausien toisiinsa liittymisestä riippumatta  yksilöiden erilaista lähtökohdista. Omalta kannaltani katsottuna heitä yhdistää tuntemani arvostus. He siis kohtaavat tietääkseni vain kauttani, mutta olen varma,  he olisivat tunteneet kunnioitusta tosiaan kohtaan, jos tiet olisivat sattuneet kohtaamaan. Sellaisia elämän telkijöitä.

Tällä kirjoituksella yritän osoittaa kiitollisuuttani näille  kahden merkittävällä henkilölle vain pitääkseni mielessä ja kertoakseni muillekin, että miten tärkeää on tuntea kanssaihmisiä ja miten  elämän polulla vastaan tulleet ihmiset meihin jättävät pysyvän muiston ja miten näiden ihmisten myötä myös yhteiskunnallinen kokonaiskuva alkaa elää.