Mikko Rönnholm

Arvot mekin ansaitsemme

Jussi Orell juontaa 20230612

 

Turun hienon kirjaston studiossa oli salillinen kiinnostuneita kuulijoita ja kaksi fiksua ehdokasta.

 

 

 

 

Antti Lindtman valintaa vailla varma tuleva puheenjohtaja – kaiken tietävän lehdistönvalistunut arvio, joka ei ole väärä. Nimittäin sormituntuma ja Salon piirikokouksen henki oli selvä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Krista Kiuru oli kotona puhunut, että lähteekö kisailemaan ja arvelin, että siellä oli hyväksytty sekin vaihtoehto, että hänestä voisi tulla puheenjohtaja, vaikka velvollisuudet yhteiskuntaan on jo ehditty täyttää ja perheellekin kuuluisi osa hänen elämästään.

 

 

 

 

 

Sanna Marinille pääministeriyden parilla äänellä puoluevaltuustossa hävinnyt Antti näissä asetelmissa  joutuu välttelemään virheitä – niinhän varovainen ja kaikkien kanssa  toimeentuleva iso mies on aikaisemminkin toiminut. Olemus on vakuuttava mutta ei hurmaava. Vapautta painottaen tulevaisuuteen on hyvä valinta.

Krista on ärhäkämpi ja itsevarmuutta pursuva haastaja, jolla on missio jatkaa Sanna  Marinin Sanco Panzana taistelua oikeudenmukaisuuden puolesta.

Antti viihtyy pallon kanssa ja Krista tarttuu pensseliin. Hyviä valintoja kumpikin.

Päätoimittaja Jussi Orell oli asiallinen ja tasapuolinen ja ehdokkaiden vastauksetkin pysyivät aisoissa. IHAN HYVÄ SUORITYUS varsinkin Kristalta, jolla sanoja piisaa.

Kysyin: Missä Sanna Marinin hallitus ei onnistunut: Krista harmittaa, ettei verotusta käytetty tasapainottamaan taloutta ja Antin mielestä se, että hallitus otti niskoilleen velkaantumisen, vaikka se yli 90 prosentisesti oli koko eduskunnan vastuulla.
Pidin vastauksia hyvinä!

Me puoleen jäsenet pääsemme äänestämään yksinkertaisesta asetelmasta. Arvelisin kuitenkin, että moni toivoisi, että olisi kolme ääntä; kaksi Antille ja yksi Kristalle. Perusteluna olisi, että Antti tekee puolueesta helpommin lähestyttävän ja paremmin menestyvän, mutta toimintaan tarvitaan Kristan asiaan pureutuvaa sitkeyttä.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa