Maaliskuun harmaa ammu lämpötilan ollessa nollassa ja lumihiutaleiden leijuessa luen Helsingin Sanomien kuolinilmoituksen.
Arkkitehti Ben Hey on suunnitellut Suomeen hautausmaita, Naantaliinkin niin vanhan laajennuksen kuin uuden uudistuksen. Vaikuttavia töitä.
Hakapellon laajennuksen yhteydestä muistan hänen puheenvuostaan alun: ”Ajatelkaa, jos emme kuolisi, minkälainen maailma olisi?”
Kuolin ilmoitukseen oli lainattu hänen 90-vuotispäivänään lausumaansa.
”Olen elänyt pitkän, mielenkiintoisen, terveen elämän. Kiitos siitä.”
Olimme lauantaina saattamassa Pieksämäen siunauskappelissa ”tyttölasta”, jonka elämä päättyi keksi-ikään ankaraan sairauteen. Siunauspuhe oli paras kuulemani. Savolainen pappi kysyi Heli Laaksosen runoon viitaten: Miksi elämää mitataan aina pituusmitalla, miksei puhuta sen syvyydestä, laajuudesta, korkeudesta ja sisällöstä: Elämisestä!
Siunauspuheet ovat suunnattu kuulijoille, niille joita viimeiselle matkalle lähtevän poismeno koskettaa. Saattojoukkojen mielissä on monenlaisia askarruttavia kysymyksiä.
Yhteiskunnallisemmin ajatellen siunauspuheet ja kuolinilmoitukset ovat myös viestejä, jotka vaikuttavat. Pysähtyminen ja hiljaisuus avartaa ja syventää, vastaanotto herkistyy.
Jätän perimmäiset kysymykset niin omat kuin muidenkin henkilökohtaiseksi oikeudeksi.
Sen sijaan muutama yleinen näkemys. Pieksämälle näkemäni kukkalaitteet olivat taidetta, jonka vertaista harvoin näkee. Hyvä muistutus paikallisen omahyväisyyden perusteettomuudesta.
Ja on se myös niin, että yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuuden esteet ovat pääosin ihmisten välisestä taloudellisesta eriarvoisuudesta johtuvia. Mutta kyllä leveys ja pituusasteilla, asuinpaikalla ja ympäristöllä on merkitystä suuressa ja harvaanasutussa Suomessa.
Realismi – poliittinen todellisuus varsinkin – on sidottu olevaan.
