Mikko Rönnholm

Vaikutusvaltaisin naantalilainen > Onnea Raimo Vahteralle

Raimo Vahtera VR yhd. 90 v 20180903

Naantalilaisuus toiminnan lähtökohtana kirjoituksessa Raimo Vahtera kertoo lyhyesti naantalilaisen
kotiseutuyhdistyksen tarinan; kaikk on totta, mikä präntätty.
Mutta  todistajan lausunnoksi se ei kelpaa. Syykin on selvä: jääviys.
Oikein oli  muistaa, että Jaakko
Kalkas
herätti uinuvan yhdistyksen, mutta väärin oli jättää kertomatta, että Helena Punnosen johdolla toiminta lähti käyntiin ja että sen
toiminnan pitkäaikaisin vastuunkantaja ja kehittäjä on ollut kunniapuheenjohtaja Raimo Vahtera. Lainaus blogistani, joka liittyy kuvaan.

Raimo puhuu eilisessä  TS:n haastattelussa Naantalin historian kirjoittamisesta. Hän on kriittinen – tässäkin- kuten monessa muussakin asiassa ihan kuten lehtimiehen pitääkin olla. Ja sekin on nähty, että hänen piikkinsä voi osua omiinkin.
Lojaali Raimo on Turun Sanomille ja Ketosille, mutta  myös Naantalille, jolle hänen sydämensä turkulaiseksi klopiksi sykkii !
Ahkeruus ja vaikeuksien voittaminen ovat kuuluneet Ramin tyyliin.
Hän puhuu aika hiljaa ei vaatimattomuuttaan vaan ehkä siksi, että siten hän pakotta kumppanin kuuntelmaan.
Ehkä ei enää, mutta pitkään hän oli Naantalin vaikutusvaltaisin mies.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

1 Vastaus artikkeliin

  1. Kun tässä nyt mainitaan Helena Punnonen, ja hänen osuutensa ja vaikutuksensa Naantalin kotiseutuyhdistykseen, niin on myös aiheellista muistaa, että Helena Punnonen sai aikaan voimakkaan kansalaisliikkeeen estämään vanhan kaupungin rantaosuuden jyyräämistä maantasalle ja uuden modenrin kaupungin osan rakentamista leveine kulkuväylineen tämän artikkelin kuvassa esiintyvän herrasmiehen silloisen agendan mukaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa