Mikko Rönnholm

Sodan lopettaminen on Nro 1

Puoluekannatus HS 20220316

Kokoomus vahvistanut asemiaan, keskustan ja perussuomalaisten suosio laskussa: ”Voi olla, että Nato-keskustelu on tiivistänyt kokoomuksen rivejä”

Oppositiopuolue kokoomuksen suosio oli nykyistä korkeammalla kymmenen vuotta sitten. Perussuomalaisten suosio oli yhtä alhaalla kuin nyt kolme vuotta sitten.

Näin otsikoi HS tilaamansa gallupin tuloksia.

Sosialidemokraatit ovat kakkosena vain 0,2 prosenttiyksikkö laskeneella kannatuksella. Se on hyvä tulos vastuussa olevan ja harkitsevuutta korostavalle puolueelle näinä kiihkeiden mielipiteiden aikana.

Kokoomuksen asemaan vaikuttaa myös suositun presidentin Sauli Niinistön näkyvä rooli tässä kriisissä.

Päivän Helsingin Sanoma kuitenkin hyvin varovasti arvostelee presidentin julkisuuslinjaa ja toivoo siihen muutosta.

 

PRESIDENTTI Sauli Niinistö kertoi maanantaina CNN:n haastattelussa puhelustaan Venäjän johtajan Vladimir Putinin kanssa. Haastattelussa Niinistö kuvaili laajasti Putinin ajatuksia ja tunteita sekä siteerasi tämän puheita. ”Jos Nato-maat ryhtyvät toimiin, hirveitä asioita tapahtuu”, Niinistö kertoi Putinin varoittaneen.

Tämä on se kysymys, joka kiinnostaa ja myös syy, että vastuulliset SDP:n edustajat ovat edellyttäneet ennen NATO ratkaisun tekemistä valtion johdon selvää informaatiota siitä, mitä presidentti tietää esimerkiksi NATO-hakemuksen mahdollisista vastareaktioista.

Juuri tätä kirjoitettaessa Ukrainan presidentti lausui naapurimaiden johtajille, että Ukraina tuskin liittyy Natoon. Nyt  yritetään kaikin keinoin saada raaka sota loppumaan. Sitäkin pitää ajatella Suomessakin

  • Mukavaa on olla kovaa poikaa ja osoittaa rohkeutta ilman vastuullisuutta piittaamatta seurauksista.

    Tarkoitan, että sodan lopettaminen on nyt Nro 1.
    Sen jälkeen voimme osoittaa rohkeutta ja solidaarisuutta osallistumalla Ukrainan uudelleen rakentamiseen ja pakolaisten asian hyvällä hoidolla.

Suomi ei ole puolueeton ja Suomi joutuu toimimaan Venäjän uhan alaisena. Nyt tarvitaan luovuutta ja viisautta.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa