Mikko Rönnholm

Kimmo, Sirpa, yhdistys ja vappu saivat Mikon ehdokkaaksi

Sirpa Mikko ja Kimmo Vappu 20210501

Vappu on kevään ihmeen odotusta ja monia perinteitä ja mieleen jääviä hetkiä

Kohdalleni on sattunut, että lapsuuden vapuissa oli sellainen ristiriita yhtäällä vanhempien työväenvappua ja toisaalla kevään odotusta Kaivohuoneella, joka aattona oli urheiluseurojen siis Löylyn  ja Tovereiden tanssipaikkana  ja päivänä lasten hyvätekeväisyystapahtumana. Ravintolan se aloitti vasta kesäkuussa.
Myöhemmin vapun viettoon piti ahtaa teekkarien kostea kohellusta ja työväen vakavampi mielenosoitusta työn, tasa-arvon ja vapauden puolesta. Puheiden pitäminen on kuulunut vuosia oman vapuni viettoon.

Kaikkea ei voi saada; se on johtanut erilaisiin vappuihin. Tämäkin vappu on tapaus sinänsä

Pari viimeistä vapun ohjelman käsikirjoitus on ollut koronan ohjaama. Virtuaalisesti on kuultu puoleen johtoa ja Aika ja Muisto paadelle on laskettu ruusut ja kyllä siinä välissä on vähän fiilistelty pienemmässä porukassa teekkarimaisemminkin.

Aika ja Muisto kosketti tänä vuonna:

Paikalla oli ruusuja laskemassa monta ensikertalaista ja se herkisti mieltä. Kohdallani sattuu olemaan niin, että kasalaissota oli meillä kotoan läsnä sellaisena kuvajaisena; kadulla kavereilta  sain kuulla, että ”sano kanki?” Ja vastauksena oli ”isäsi on vanha vanki”.
Kun en voinut ymmärtää, niin äitini selitti, että isäni oli ollut punakaartissa. Vanhemmaksi tultuani isäkin kertoi osallistuneensa vuoden 1918 kapinaan. Ymmärrys aikaan ja aiheeseen syveni ja niinpä sain tietää, että äidin isä, jota en koskaan tavannut, oli niitä sosialidemokraatteja, jotka vastustivat väkivaltiasta kapinaa. Hän oli jo ennen itsenäisyyden alkua Naantalin Työväenyhdistyksen jäsenenä ollut paikallisessa epädemokraattisessa valtuustossa.
Eli  ennen Väinö Linnan Pohjan tähden alla romaania olin joutunut yhdistämään  koulun historiallisen vapaussotaopetuksen ja isän ja isoisän kohtaloista jonkinlaisen oman  kuvan tapahtumista, jonka osaset vieläkin hakevat paikkaansa.

Isäni oli oman oppinsa saanut ja rakensi uuden maailmansa vanhan lapsuuden kotinsa kristillisyyden  ja uuden edustuksellisen pohjoismaisen sosialidemokratian varaan. Siihen maailmaan eivät aseet – eivät edes leikkipyssyt –   kuluneet; muiden vakaumusta piti kunnioittaa ja itse piti ajatella.

Nämä mietteet nousevat mieleen aina Aika ja Muisto kivellä.

Mutta elämme kuitenkin ”tässä ja nyt hetkeä” – vappunakin.

Yhdistyksen johto oli kunnioittanut ilmoitustani,  että tinkini on täynnä. Kun viimeinen ehdokas paikka oli jäänyt täyttämättä,  oli  ehdokasasettelun jatkoajalla yhdistyksen väki oikein kokouksen päätöksellä esittänyt  pyynnön, että  pyörtäisin  vanhan päätökseni.
Kyllä se lämmitit, vaikka tiedän ihmisen korvaamattomuuden harjahaisen illuusion. Tunnistan myös, että kotona toivottiin, että  vähäisempikin  osallistuminen riittää. Torjunta,  ehkä sitä voi pitää järjen äänenä, vei aluksi voiton.  Kuitenkin jotenkin päivä päivältä tässä viimeisen kuukauden aikana erityisesti viimeisessä valtuuston kokouksessa ympärille katsoessani ja vallitsevaa hiljaisuutta kuunnellessani olin päätymässä arvioon,   että naantalilainen demokratia kaipaa ääneen puhuvaa elämäntapanaantalilaista. Nöyremmin sanottuna valitsijoille pitää tarjota sellainen valinnan mahdollisuus.   Puntarointi on pyörinyt päässäni ja olen tuntenut pitkään minulle  poikkeuksellista epävarmuutta.

Muistopaaden ympärillä oleva hiljainen hetki käänsi lopulliseti pääni ja annoin lupaukseni olla ehdolla kesäkuun vaaleissa kuitenkin ehdolla, että saan olla, jos valitsijat sallivat – vain valtuutettu –  ääneen puhuva paljasjalkainen elämäntapanaantalilaisen ylimääräinen silmäpari nuorempien apuna.     

Ps. Täydennetty 3.5.2021   Lyhyt esittelyni  löytyy  tästä linkistä 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

2 vastausta artikkeliin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa