Vilhelm Junnilan kansaiväliset valinnat heräättävät toiveita, mutta Naantali ?

Vilhelm Junnila Rs 20190620

Vilhelm Junnila on saanut vastuullisia tehtäviä varmaan enemmän kuin kukaan muu ensimmäisen kauden edustaja. Arvostettu ETYJ valtuuskunnan puheenjohtajauus, Pohjoismaiden Neuvosto viittaavat kansainvälisyyteen ja valtionvarain valiokunta talouteen. Onnittelemme rohkeista valinnoista; kansallismielisen, pakko Ruotsia  vastustavan puolueen edustaja osoittaa laajakatseisuutta näillä valinnoilla.

Jossakin  vaiheessa näillä sivuilla Vilhelmiä kuvasimme, että hänessä on Dr. Jeckylen ja Mr. Hyden syndroomaa. Eli hän on voimakas halla-aholainen julistuksissa ja käytännön toimissa paikoitellen jopa liberaali porvari.
Kansainvälin suuntautuminen luo hyvät mahdollisuudet murtautua kansallisesta kuplasta ja samalla se vahvistaa Vilhelmin asemaa yhteistyökykyisenä  tekijänä yli oppositiorajankin.

Valtionvarat on paikka, missä oppii ja missä voi osoittaa asiantuntemusta. Se lisää arvostusta ja PARANTAA VAIKUTTAMISMAHDOLLISUUKSIA. Niitä Naantali tarvitsee.
Näyttääkin siltä, että Vilhelmin vaikeudeksi on nousemassa Naantalin luottamustoimissa  oleminen; on aikapulaa ja toisaalta vaikeuksia luopua. Ja sitten on se hankaluus miten selittää vanhusten asian käänteitä tai kansalaisten toiveita kaavoituskysymyksissä.

Onko hänellä itsenäistä tahtoa – kuten eduskunnan valinnat antaisivat ymmärtää – vai onko hän vaan porvarillisen blokin napinpainaja. Se selviää seuraavien vuosien aikana ja se mitataan teoilla.

Kuvakaappaus Rannikkoseudun uutisesta

20.6.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa