Venemessut elävät 26.5- 28.5 << >>SDP:n teltta lauantaina 27.5

SDP teltta Unikeonpäivä 2022
Naantalissa ratkotaan äyskäröinnin maailmanmestaruus

Viikonloppuna 26.-28.5. Naantalin vanhan kaupungin satamassa pidettävien Naantalin Venemessujen yhteydessä selviää, kenet kruunataan äyskäröinnin maailmanmestariksi. Kilpailun loppuhuipennus nähdään sunnuntaina iltapäivällä, kun klo 13.30 alkavien alkukarsintojen kolme kovinta äyskäröijää ottaa mittaa toisistaan MM-finaalissa.

-Äyskäröitävät veneet ovat Terhi 385 -mallisia, eli kyseessä on Suomen suosituin mökkivene ja siten aika monelle tuttu äyskäröinnistä. Suosittu venemalli valikoitui kisan viralliseksi veneeksi myös siksi, että Terhi on naantalilainen venetehdas ja veneet valmistetaan Naantalin Rymättylässä, kertoo Naantalin Venemessujen toimitusjohtaja Tuomas Levanto.
Äyskäröinnin maailmanmestaruus ratkotaan yhdessä avoimessa sarjassa.
Järjestäjien mukaan kyseessä on sekä tekniikkaa, taitoa, tarkkuutta että kestävyyttä vaativa laji, jossa sukupuolella tai iällä ei ole merkitystä. Äyskäröinnin päätuomarina toimii Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry:n puheenjohtaja Jukka Rantala. Kilpailuun ilmoittautuminen tapahtuu paikan päällä messuilla aina sunnuntaihin klo 13.00 saakka.

-Itse kilpailussa kaikkiin veneisiin on täytetty vettä sama määrä ja äyskäröintiaika on 1,5 minuuttia. Äyskäröinnin jälkeen veneissä oleva veden määrä mitataan ja eniten vettä pois äyskäröinyt on tuore maailmanmestari, Levanto jatkaa.
Yksi äyskäröintikilpailun Terhi-veneistä huutokaupataan messuilla ja tuotto lahjoitetaan Ukrainan pakolaisten hyväksi. Venehuutokauppa järjestetään messujen ohjelmalavalla lauantaina 27.5. klo 13.30.

Naantalin Venemessujen organisaatiossa on luovuutta ja ajankohtaisuutta.
Äyskäröinti englanniksi bail out on moniulotteinen ilmaisu. Suomessa on puhuttu äyskäröintiä enemmän no bail out säännöstä.

Euroopan unionin talous- ja rahaliiton no bail out -sääntö on avustamiskielto, ”jonka mukaan toiset jäsenvaltiot eivät saa auttaa julkisyhteisöjen rahoitusasemansa kanssa vaikeuksiin joutuvaa jäsenvaltiota”, eli käytännössä kyse on siitä, että jokaisen eurovaltion on huolehdittava talousvastuistaan itse, ilman toisten jäsenvaltioiden apua.

Venemessuille pääsee ilman sisäänpääsymaksua ja paljon  on tapahtumia tiedossa.

Ja o siellä SDP:n Naantali-telttakin eli kannattaa poiketa.

25.5.2023

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa