Varsinais-Suomi sai Antton Rönnholmin lähtemään eurovaaleihin

Antton Rönnholm ehdokkaaksi 20190406JPG

SDP:n Varsinais-Suomen piirikokous, kuten tällä palstalla kerrottiin, pyysi puoluesihteeri Antton Rönnholmia  asettumaan Euroopan Parlamentin vaaleihin ehdolle. Kättä tämän puolesta nostettiin reippaasti taputusten kera.

Kokoukselta Antton kyseli, että uskotteko, että puolet eduskuntavaaleissa äänestävistä jaksaisi vielä äänestää runsaan kuukauden kuluttua uudelleen?
Retorinen kysymys kuvasteli eurovaalien ongelmaa – alhaista äänestysprosenttia. Alhainen äänestysprosentti on ollut demareiden ongelma kaikissa vaaleissa ja aivan erityisesti eurovaaleissa.

Nyt gallupit antaisivat aihetta uskoa, että lisäpaikka on saatavissa, kunhan saadaan kansa uurnille. Siitä on kysymys, sanoisi Paavo Lipponen 
Eurooppa on nyt valinkauhassa, joten vaaleilla tulee olemaan suuri merkitys. Eikä tärkeyttä vähennä se, että Suomi aloittaa puheenjohtajamaana heinäkuun alussa.

Mutta tärkeysjärjestyksessä N:o 1  on  eduskuntavaalit. Sosialidemokraatit  ovat aina vastuussa; tälläkin kerralla SDP on altavastaaja. oppositiossa olostaan huolimatta.  Otsikolla ”Tervetuloa tulevaisuuslinjalle – SDP:n kilpakumppanit tuntuvat keskittävän kampanjointienergiansa olkiukkojen rakentamiseen ” asetelmasta Antton kirjoitti Demokraatin kolumnissaan. 

 

Kilpakumppanit tuntuvat keskittävän kampanjointienergiansa olkiukkojen rakentamiseen eli SDP:n ohjelmasta rakennettujen kuvitteellisten vihollisten kanssa taisteluun. Missä ovat omat visiot paremman Suomen rakentamiseksi tai ilmastonmuutoksen torjumiseksi? Hiljaista on.
Kolme eniten vääristeltyä aihetta ovat polttomoottoriautot, metsähakkuut ja kestävän kehityksen arvonlisävero.

Oikeudenmukaisuus on puolueemme dna:ssa. Siksi oikeudenmukainen siirtymä vähäpäästöiseen liikenteeseen, tuotantoon ja kuluttamiseen pitää tehdä tavalla, joka jakaa vastuuta kantokyvyn mukaan. Me uskomme, että siirtymässä on mahdollista luoda uusia työpaikkoja ja mahdollistaa vähähiilinen ruokakassi ja nollapäästöisten autojen käyttö kukkarosta riippumatta.
Me olemme sitoutuneet tekemään Suomesta hiilineutraalin 2035 mennessä ja esittäneet siihen ratkaisuja. Nyt odotamme, että muut puolueet esittävät omansa.

Loppusuoran avautuessa töniminen on kovimmillaan, joten kaikki kentällä hymyilemään auringon kanssa. Hyvän tuulen ja paremman tulevaisuuden merkiksi jaamme ruusuja tänään Naantalissa.

6.4.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa