Valtuustossa vähien asioiden joukosta nousivat Ristiranta ja Saaristomeri

Kaupunginvaltuuston kokoukset 20210102JPG

Ensinnäkin oheisen kuvaan mukaan kaupunginvaltuuston kokouksen videointi pitäisi olla nähtävillä., kuten sivuilla väitetään , vaan tällainen  tavallinen  tumpelo ei sitä löydä. Ehkä se on tarkoituksin!

Naantalin valtuustossa oli aika kevyt lista päälisin puolin, mutta  listalla oli naantalilaisten kannalta merkittävä asia:
Leirintäalueen –  siis Ristirannassa olevan -investointirahan myöntäminen. 

Lauri Laine, sd ihmetteli,
–  että miten jo nyt heti ensimmäisessä kokouksessa on uusi investointimääräraha. Vasta viime joulukuussa budjetista päätettiin. Siinne tämä olisi kuulunut, Tämä on huonoa hallintoa, sanoi Laine.

Kh:n puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja olivat samaa mieltä, mutta kuitenkin asian tärkeys huomioon ottaen jne…. kuului kaksikon tavanomainen selittelylinja.

Mutta varsinainen pöydälle noussut kissa oli Ristirannan kaavoitus.

Mikko Rönnholm, sd teki ehdotuksen, että Ristirannan yleiskaava korjattaisiin nykyistä käyttöä vastaavaksi eli että esimerkiksi kerrostalojen rakentamista ei sinne sallittaisi.
Vain 15 valtuutettua  Sosialidemokraatit ja Vihreät tukivat aloitetta.

Keskustelun pohjanoteeraus oli Vilhelm Junnilan,ps sanan pyöritys.
Naantalin matkailun hallituksen puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vilhelm Junnila, joka istui siis kaksinkertaisessa lasikaapissa,  vihjaili demareiden ehdotuksen olevan populismia. Vaikka hän onkin lajin paras asiantuntija, oli hänen vaalipropaganda väite Mikko Rönnholmiin kohdistuen epätoivoinen väärään osunut yritys sumentaa asian ydintä eli  arvokkaan luontoalueen ja kulttuurihistoriallisen paikan suojelun vastustusta, jota hän ja muut porvarilliset edustajat yhdessä vasemmistoliiton kanssa harjoittivat tässä asiassa. Häpeän päivä. heille

Toinen pikku suuri juttu oli Mikko Rönnholmin aloite vesiensuojelutoimista.

Ensimmäisen kerran aloite tehtiin 2002 ja viime vuonna se uusittiin.
Paljon on siitä puhuttu ja taaskin oltiin samaa mieltä suojelun tärkeydestä ja taaskin puhuttiin.
Tarvitaan tekoja, sillä Saaristomeren tila ei ole 20 vuoteen parantunut., siitä on kysymys, sanoi Mikko Rönnholm

Lopuksi Naantalin valtuustossa kuultiin aloitteita :
Vihreiden Kanerva ehdotti ympäristövirkojen lisäämistä, Keskustan Hörkkö toivoi tuoreen kalan kauppaa, Kokoomuksen Pentti oli Merimaskun rannan asialla ja Perussuomalaisten  Junnila Meriklusterille tkea esittämässä

 

..

2.2.2021

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa