Valtuuston kokous sujui näennäisen leppoisasti, vaikka taustalla kiehui

Naantali kipuilee TS 20211115
Asian tilaa kuvaa Turun Sanomien kunnallispolitiikka aukeama.

Turku päätti valtuustossa talousarvioista ja veroista samassa kokouksessa. Naantalissa päätettiin vain veroista.
Mikko Rönnholm , sd puheenvuorossaan toivoi, että Naantalissakin siirryttäisiin jatkossa verojen ja talousarvioin samanaikaiseen käsittelyyn. Nyökytyksiä puheenjohtajan suunnalta.

Pientä sanan säilää käytiin itse veroista. Juha Manner, ps oli loukkaantunut edellisessä kokouksessa Mikko Rönnholmin tölväisystä, että hän ei muistanut vaalilupauksiaan veroprosentin säilyttämisestä äänestäessään vastaan Mikko Rönnholmin  toimenpidealoitetta, jossa toivottiin talousarvion valmistelua nykyisen verokannalla.  Nyt hän näytti, että on vaalilupauksensa takana ja samalla väitti sosialidemokraattien kannattavan veron korottamista. Rönnholmin mielestä Mannerin väite oli paikkaansa pitämätön ankka ja vaati näyttöä väitteensä tueksi. Sellaista ei tullut, koska Naantalissa veroja on korotettu virkamiesten esityksestä eikä poliittisten puolueiden ehdotuksesta.

Naantalin talouden hoito on ollut helppoa. Ulkoiset tekijät eli valtio ja verotulot ovat olleet anteliaat. Sanna Marinin hallitusta pitäsi kiittää!

Sen sijaan Naantalin omassa  työpaikkakehityksessä ei ole kehumista. Niinpä Keskustan  lentopallomies tarjosi passia kaupunginjohtajalle, joka pääsi selostamaan kaupungin aktiviteetteja, ja johon sekaan yrittäjien  yhteistyötä kehumaan nousi kh:n puheenjohtaja. Ei tainnut juurikaan kukaan vakuuttua tarinoista. Luvut ovat karut: Naantalin työpaikkaomavaraisuus on kaikkien aikojen pohjalukemissa.

Ja siinä tulikin sitten mainittua käytävillä jurppivan jutun tekijät.

Se näkyy oheisessa TS:n jutun kuvakaappauksessa, johon voi liittää kysymyksen: Etsi kuvasta kaksi virhettä? Oikea vastaus on: Vain kaksi on joukosta poissa eli Naavasalo ja Aho

Nimittäin ensimmäistä kertaa miesmuistiin Naantalissa järjestettiin talousarvioinfo, jossa läsnä oli vain talousjohtajan ja kaupunginjohtajaan lisäksi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Toni Forsblom, kok.
Paikalle ei oltu kutsuttu hallituksen varapuheenjohtajia ei Matti Naavasaloa, ps eikä Kimmo Ahoa, sd.

Nolo juttu. Melko yhteinen näkemys oli, että taustalla on aluevaalit ja liikuntahalli. Siksi piti Toni Forsblomin,kok päästä yksinään selittämään sitä, miksi hän vastusti kaupunginhallituksessa hallin rakentamisen aikaistamista.

Valtuuston kokouksessa myönnettiin lisärahaa Luonnonmaan perhetalon rakentamiseen.

Hankkeen kustannukset ovat nousseet vuoden 2019 talousarvion 7,160 miljoonasta   14, 513 miljoonaan euroon! 

Mikko Rönnholm näki, että Naantalin koko kouluverkkosuunnitelma, kuten sosialidemokraatit ovat arvelleet,  on  pettävällä pohjalle . Sen alkuperäinen vuodelta 2016 peräisin oleva tavoite aikaan saada säästöjä on romuttunut. Siksi sitä on talousarvion käsittelyn yhteydessä tarkasteltava kriittisesti ja siksi näyttäisi perustellulta muuttaa rakentamisjärjestystä.

Asiaan palataan valtuuston joulukuun kokouksessa.

16.11.2021

2 vastausta artikkeliin

  1. Kuvassa oikealla, missäpä muuallakaan, oleva henkilö kertoi elokuussa (kts. Blogi 26.8.2021 TS haastattelu) olevansa pyrkimässä ei mihinkään.
    Kerrassaan ihme on ettei, henkilö, etunimeltään Jouni, ollut sattumalta kuvanottohetkellä paikalla.

  2. Mielestäni kaupungin johtamisen tila ei Naantalissa ole kohtuuttoman vaikea. Tulevaisuuteen on piirretty kartta jonka avulla me etenemme. Kartta on luotu kaupungin asukkaiden vaaleissa antamalla valtakirjalla. Vastuuta kantavat ne joille vastuu on annettu. Se on demokratia.
    Nyt käytössä oleva tapa tehdä talousarvio on mielestäni hyvä. Ensin määritellään paljonko rahaa kaupunkilaiset antavat päättäjien käyttöön, sitten päätetään mihin se käytetään ja mihin se riittää. Ehkä aikaisemmassa käytännössä oli enemmän ajatuksena sopeuttaa tulot suunniteltavien menojen mukaan. Nyt on helpompi nähdä talousarviossa selvä tuloraja ennen sen lopullista hyväksymistä.
    Joissakin kunnissa ja kaupungeissa on olemassa kunnan hallintoon liittyviä, puolueiden välisiä poliittisia sopimuksia siitä miten esimerkiksi talouden suunnittelussa edetään. Näkisin tällaiselle toiminnalle hyötyjä meillä Naantalissakin. Tietenkin sopimus rajoittaisi yksittäisiä ”irtiottoja” esim: taloutta käsiteltäessä mutta antaisi oikean mahdollisuuden olla mukana jo päätösten valmistelussa. Tekisin yhteistyöstä hyveen. Sellainen olisi mahdollista Naantalissakin. Poliittiset erimielisyydet ja niiden toteuttamisen mahdollisuudet ovat niin rajalliset etteikö ”hyvä tahto” ja kumppanuus toiminnassa voisi niitä sovitella.
    Markku Vuoti
    kotitarvefilosofi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa