Vaikeudet vahvistavat

custom-AnttiRinneTurussa20150411

SDP:n riskit nähdää eri tavoilla.

A-studio: Erkka Railo: Pieniä riskejä.Jenni Karimäki: Ei dramtiikka, voi olla jopa etua.


Samoista taustoistakin lähtee erilaisia tulkintoja. Markku Jokisipilällä on yllä oleviin tutkijoihin verratuna vaikeuksia olla tutkijan roolissa.
Asioita tuntevat pohtivat, onko fasismi-tutkimus syy hänen linjaansa vai onko tutkimusaiheen valinta seuraus Jokisipilän suuntautumisesta.
Rinteen pidentynyt sairausloma tuo aivan uuden kierteen vaalitaistoon, sillä vaikka sdp on edelleen gallupjohtaja, sen suunta on ollut hieman alaspäin, kun taas kakkosena oleva kokoomus hengittää jo demareiden niskaan. Jokisipilä kuvaa tilannetta ”kutkuttavaksi”. Kl 21.1.2019

Näilläkin sivuilla pohdittu SDP:n tilannetta. Puoli vuotta sitten, kun julkisuuteen tuli arvioita, että Antti Rinteestä voisi tulla seuraava pääministeri, kommentoitiin tilannetta näillä sivuilla:
Niinhän se on, että opposition voima ei ole opposition hyvyydessä vaan hallituksen huonoudessa. Siksi Juha Sipilästä tuli pääministeri.Tämä tunnettu tosia on todistettu nyt heinäkuun 4 pvnä 2018 HS:n tilaamassa tutkimuksessa .
Eli ei uutta. Eikä siinäkään, että Rinteen Antti ei vaalimagneetti.

Mutta mikä on uutta ja yllättävää on se, että nyt SDP:tä ei syytetä hallituksen ongelmista, eikä yhteiskunnan ongelmista yleensä. Ehkäpä äänestäjä ymmärtää, että SDP:n aikanaan ajamassa hyvinvointiyhteiskunnan kansanterveys ei sittenkään ole ollut surkea vaan siinä onkin paljon hyvää – säilyttämisen arvoista.
Naantalilaiset tämän tietävät!

Tähän asti kommenteissa on pääpainoa ollut, että Antti Rinne on rasite, nyt hänen sivussa olo heikkous. Tällaista politikka on.
Pitää nyt muistaa, että asioista on kysymys – esimerkiksi sotesta.

SDP ei ole Antti Rinne eikä Sanna Marin.
SDP on paljon enemmän. Sen johtokin on laajemmpi, josta ei osaamista puutu. Kaikki menee, jos jaksetaan pitää mölyt mahassa ja alhaiset keinot kaapissa.

21.1.2019


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa