Vahvempi Suomi visio esiteltiin tutustu!

Sanna Marin 20210413JPG

Rakennetaan yhdessä vahvempaa Suomea kriisin jälkeen: Vahvempi Suomi uuteen kasvuun -ohjelma on julkaistu

SDP on julkaissut Vahvempi Suomi uuteen kasvuun – jälleenrakennuksen suuntaviivat koronan jälkeen -ohjelman. Tavoitteena on mahdollisimman nopea toipuminen ja sen jälkeen yhteiskunnan vahvistaminen tulevien kriisien varalle. Me haluamme vahvistaa hyvinvointivaltiota niin, että voimme kohdata myös tulevat kriisit entistä vahvempina. Yhdessä toisistamme huolehtien ja toisiimme luottaen. Ohjelma esittelee SDP:n vision siitä, miten näihin tavoitteisiin päästään.

SDP:n visiossa pandemian jälkeinen jälleenrakennus muodostuu kolmesta osasta:

1. Yhteiskunnan kestokyvyn ja sitkeyden vahvistaminen

Vahva ja toimiva hyvinvointivaltio on yksilön paras turva myös tulevissa kriiseissä. Ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista on huolehdittava. Vahvistamalla sosiaali- ja terveyspalveluita varmistamme kriisin jälkihuollon ja yhteiskunnan toipumisen.

Tärkeää on päästä mahdollisimman nopeasti purkamaan kriisin aikana syntynyttä hoitovelkaa. Tässä sosiaali- ja terveysuudistus on keskeisessä roolissa. Lisäksi osiaaliturvaa tulee uudistaa ja ylivelkaantuneiden asemaa helpotettava.

Pandemia on vaikuttanut voimakkaasti lapsiin ja nuoriin. On huolehdittava, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemaansa apua ja tukea. Tukea tulee olla saatavilla matalalla kynnyksellä varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Kriisin aikana syntynyttä opetus- ja oppimisvajetta tulee paikata suunnitelmallisesti.

2. Uuden kasvun luominen

Nopea elpyminen on Suomen ja suomalaisten etu. SDP haluaa investoida rohkeasti tulevaisuuteen ja välttää aiemmissa kriiseissä tehdyt virheet. Nyt on tärkeää tukea ihmisiä ja yrityksiä. Lisäksi on panostettava vahvasti koulutuksen, tutkimuksen ja kestävän teollisuuden toimintaedellytysten luomiseen. Tavoitteena on tehdä Suomesta johtava kestävän kasvun maa.

3. Varautuminen tulevaan

Varautumisella ennaltaehkäistään kriisien syntymistä, luodaan valmiudet toimia tulevissa kriiseissä sekä nopeutetaan kriiseistä palautumista. Olemme oppineet, että varautumisen lainsäädäntöä on kehitettävä. Suomen tulee olla aktiivinen varautumisen parantamisessa myös EU:n tasolla. Kotimainen rokotetuotanto tulee käynnistää uudelleen.

Jälleenrakennuksen suunnittelu ei ole kuitenkaan yhden puolueen työtä. Vahvemman Suomen ja uuden kasvun rakentamiseen tarvitaan mukaan vahva kansalaisyhteiskunta, poliittiset puolueet, virkeä elinkeinoelämä ja akateeminen kenttä. SDP haluaa jatkaa jälleenrakennuksen tiekartan hahmottelua tulevina kuukausina ja vuosina yhdessä. Vahvemman Suomen ja uuden kasvun luomiseen tarvitaan meitä kaikkia.

Tutustu ohjelmaan täällä.

Mikäli et ehtinyt seuraamaan ohjelman esittelyä aiemmin tänään, voit katsoa talleneet täältä.

13.4.2021

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa