Maanantaina uusi valtuusto kokoontui ensimmäistä kertaa. Valtuuston kokouksen puheenjohtajana toimi SDP:n Hannu Aalto, kunnes valtuuston puheenjohtajisto oli saatu valittua.
Kokouksessa käsiteltiin muun muassa luottamuspaikkavalinnat, jotka menivät neuvottelujen mukaan. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan osa-aikaisuudesta päätettäessä Annika Rintamäki teki muutosehdotuksen, että osa-aikaisuutta ei hyväksyttäisi.
”Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä kannattaa kohtia 1-4, mutta emme kannata kohtaa 5 eli kaupunginhallituksen puheenjohtajan osa-aikaisuutta.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan osa-aikaisuus lisättiin hallintosääntöön silloin, kun kaupunginjohtajan äkillisen sairastumisen jälkeen valittiin vt kaupunginjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja tuki silloin kaupunginjohtajaa erityisesti. Tällä hetkellä kaupunkiorganisaatio on pienentynyt hyvinvointialuemuutoksen vuoksi ja samaan aikaan kaupungin johtoa on vahvistettu organisaatiomuutoksella sekä esimerkiksi uuden kehitysjohtajaviran perustamisella. Ryhmämme näkee, että kaupungin johto on toimintakykyinen ilman osa-aikaista hallituksen puheenjohtajaakin.
Näiden lisäksi kaupungin taloustilanne on kiristynyt ja kaupungin kuluja pitää tarkastella kriittisesti. Useimmilla verrokkikaupungeilla ei ole käytäntönä osa-aikaista hallituksen puheenjohtajaa eikä sellaiseen ole oikein perusteita Naantalin kokoisella kaupungilla. Ryhmämme ei näe sellaista konkreettista etua, jolla osa-aikaisuutta voisi perustella. Mikäli osa-aikaisuuteen silti päädytään, olisi kaupunkilaisten edun mukaista olla läpinäkyvää se, mitä tällä rahalla, jolla voisi palkata esimerkiksi yksi koulunkäyntiavustaja, saadaan.
Annamme tuen kaupunginhallituksen puheenjohtajan valinnalle, mutta osa-aikaisuudelle emme. Muutosesityksemme on, että kaupunginvaltuusto ei hyväksy kaupunginhallituksen puheenjohtajan osa-aikaisuutta.”