TS kertoo: Kokoomukselle kaikki käy mutta ei Rönnholm

Ei Rönnholm 20210215

Oheisen kuvakaappauksen alla olevassa artikkelissa 

Naantalin valtuuston suurimmalla ryhmällä eli kokoomuksella on kolme vaihtoehtoa uudeksi kaupunginjohtajaksi.
– Lauri KattelusLaura Leppänen tai ikään kuin mustana hevosena Mika Herpiö, valtuuston suurimman ryhmän eli kokoomuksen ryhmän puheenjohtaja Tero Tavio luettelee ja lisää, ettei kukaan heistä ole ylivertainen.
Sdp:tä edustava Iitin kunnanjohtajan Riku Rönnholmin taakse kokoomus ei Tavion mukaan aio asettua.

Tero Tavio oli rehellinen:  Kukaan kolmesta  ensin mainituista ei ole ylivertainen!

15.2.2021

2 vastausta artikkeliin

  1. Melkein kaikki, ainakin hieman varttuneella iällä olevat, vielä muistavat Matti Tavion värikkään ja toimeliaan elämän. Maksa hänellä ei vaan jaksanut olla mukana kaikessa. Aikoinaan Naantalin asioita hoidettiin voimalla isä Juuse Jyväkorven johdolla.
    Joitain Naantalin asioita on tullut jopa konkreettisesti elettyä ja seurattua, joten uskallan sanoa ettei niin kovin suurena bonuksena voi pitää Matin Tero pojan keväällä 2020 RS:n Elämänmeno haastattelussa esittämää perusteluaan politiikkaan lähtemiselleen: ”“ Lähdin politiikkaan mukaan, koska pyydettiin. Pyytäjä oli silloinen Kokoomuksen Naantalin kunnallisjärjestön puheenjohtaja Timo Jyväkorpi.”“ Juusen nuorin poika Timo pääsi taivaaseen ja rauha hänen muistolleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa