Tallipuiston säilyttämistä puolustetaan asiantuntevin argumentein

Tallipuiston muistuttajat 20190929

Naantalin valtuutetuille on lähetetty Pro Tallipuiston puolesta vakava vetoomus ottaa lisäaikaa valmisteluun. Kuten tällä palstalla kirjoitettiin nyt ei ole kyse vain NIMBY (EI MINUN TAKAPIHALLE) kampanjasta, vaan asukkailla on ollut asuinpaikkaa valitessa oikeus  luottaa puiston säilyttämiseen.

Tämän lisäksi ovat Pro Tallipuiston edustajat ottaneet huomioon myös yleisen edun näkökulman. He ovat tehneet perusteltuja tarkasteluja monelta kannalta ja päätyneet, ettei Tallipuisto ole edes ”kauppapaikka”. Lainaan tähän otteen kirjoituksesta:

Paras kauppapaikka

Monilla mittareilla mitattuna paras kauppapaikka on Armonlaaksontien ja Ruonan yhdystien risteyksessä (ns. Emäntäkoulun risteys). Alue on tasainen ja rakentaminen sinne on edullisempaa.
Paikkaan on suunniteltu eritasoliittymä, mikä täällä Naantalissa on otettu vastaan suurella kiitollisuudella mm. risteyksen turvallisuuden lisääntymisenä ja liikenteen sujuvuuden parantumisena kasvavien liikennemäärien takia (mm. Luonnonmaan asuntorakentaminen ja saaristossa asuminen).

Naantalin kaupungin pitää voimakkaasti ajaa, että liittymän suunnittelu aloitettaisiin Naantalin päästä heti vuoden 2020 alussa, jotta kaupunki saisi asemakaavaansa mm. kauppapaikkojen sisään- ja ulostuloväylät. Tällöin kaupunki pääsisi kaavoittamaan nyt tyhjänä olevaa maapohjaa mm. elintarvikekaupoille: paikat liittymän läheisyyteen ja liikennevirtojen ääreen.

Eritasoliittymän pikainen suunnittelu ja toteutus on erittäin kustannustehokas ratkaisu mitattaessa sitä myös liikenneturvallisuudella ja liikenteen sujuvuudella asukas- ja automäärien kasvaessa mm. saarilla.
Selvää on, että kauppapaikka menestyy vain merkittävien liikennevirtojen läheisyydessä. Niin Ukko-Pekkakin menestyi aikoinaan, koska Aurinkotie oli ainoa reitti Naantaliin ja edelleen saaristokuntiin. Armonlaaksontiellä vuoden keskimääräinen vuorokausiliikenne on yli 14 600 autoa (Trafi 2018).

Tässä on muutakin kuin kaupallis-juridinen tapa arvioida asioita. Ympäristö ja talous näyttävät puoltavan asian uutta selvittämistä. Eikä selvitystä pidä tehdä ennalta poissulkemalla vaihtoehtoja. Ja sen jälkeen kun tietoon perustuva valinta on tehty, tulee paikka saattaa haettavaksi avoimesti.

Kaunein selitys tilanteen lukkiutumiselle on , että Tallipuisto on muodostunut  prestiisi-kysymykseksi.

29.9.2019

2 vastausta artikkeliin

  1. K-kaupan johtajat ja muut, mukaan lukien U-P kauppias ovat kovasti huolissaan hiilijalanjäljestä
    joka johtuu pienestä muovisesta hedelmäpussista. Oi-voi.
    Kallioita saa silti hakata ja puita kaataa, että saa parkkipaikkoja businekselle.
    Euroopassa U-P:n kokoisia kauppoja lakkautetaan, asiakaskadon vuoksi….
    Maisemointihommissa häärii tuhansia asukkaita ja kansalaisia, korjailemassa parkkipaikoista
    puistikoita!
    Pelko siitä, että business-eurot valuvat muihin kuntiin on kyllä sikäli aiheellinen jos esim ajattelee
    asuntomessuja… montako euroa jää niistä talomalleista Naantalin kassaan?

  2. Hei,

    Naantalilaiset tuhoavat puistojaan parkkipaikoiksi!! Tallipuiston kauppapaikan kaavan mukaan vähintään puolet tontista.

    Autopaikat rakennuksen alle on nykytrendi, tässä tapauksessa vieläpä virkitysalueen jonkinlaisen säilyttämisen vähimmäisvaatimus.
    ”Keskustan uudelleen rakentaminen, tiivistäminen ja nykyaikaistaminen ovat harkittua ja kokonaisvaltaista ympäristön parantamista”?? (Rannikkoseutu 25.10)

    Nyt oksettaa…

    Tsemppiä ja terveisiä teille puolustajille täältä Naantalin rajalta, mutta Raision puolelta.

    Terveisin,

    H

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa