Suvi Innilästä uusi Tiina Tunturi

Suvi Innilän Musiikkijuhlien toimitusjohtajaksi 20201015JPG

Tiina Tunturi siirtyy eläkkeelle. Sitä on vaikea uskoa, mutta Timo ja meri vetävät puoleensa.

Eikä niin, etteikö Tiina olisi tehnyt vähintäänkin tarpeeksi. Kaihoisan kiitollisin mielin tämän toteamme ja toivotamme Suvi Innilälle intoa ja  voimia!

Musiikkijuhlasäätiön hallitus on valinnut uudeksi toimitusjohtajaksi FM Suvi Innilän, joka aloittaa uudessa tehtävässään 1.11.2020. Tiina Tunturi jatkaa asiantuntijana marraskuun ajan.

– Naantalin Musiikkijuhlat on yksi Suomen vanhimmista ja arvostetuimmista musiikkifestivaaleista. On ilo ja kunnia päästä viemään tätä suurta tarinaa osaltani eteenpäin. Musiikkijuhlien pitkäaikainen toimitusjohtaja Tiina Tunturi on tehnyt upeaa työtä, jota on innostavaa päästä jatkamaan. Odotan suurella kunnioituksella yhteistyötä festivaalin perustajan ja taiteellisen johtajan Arto Noraksen kanssa sekä yhteistyön kehittämistä nykyisten ja uusien kumppanien kanssa.

Esimerkiksi Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 ohjelmajohtajana Turussa sekä Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmapäällikkönä valtioneuvoston kansliassa toiminut Innilä palaa tämän työn myötä monella tapaa juurilleen.

Lue koko juttu Musiikkijuhlien sivuilta

15.10.2020

1 Vastaus artikkeliin

  1. Suurenmoinen ja sydämellinen tapahtumaorganisaatiojohtaja saa arvoisensa seuraajan. Naantalin Musiikkijulhlien tulevaisuus on kansainvälisine verkostoineen turvattu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa